Englannissa - The Beatles

Ikuisina Beatles-faneina kiersimme matkallamme useita kohteita, jotka ovat merkityksellisiä bändin historian kannalta. Jo Liverpooliin pääseminen oli suuri unelma, Lontoossa olimme kumpikin käyneet kerran aiemmin.

Liverpoolissa on Beatlesmuseo, jossa on bändin historia kerrottuna alkaen ihan alkuvuosista jokaisen soolouraan saakka. Museo on Albert Dockin alueella ja sen yhteydessä on kauppa, joka myy luonnollisesti kaikkea mahdollista Beatles-tavaraa avaimenperistä eväslaukkuihin.

Museoon oli rakennettu legendaarisen Cavern-klubin kopio

Siinä soittokamat odottaa lavalla soittajiaan

John Lennonin flyygeli ja kitara

Liverpoolissa on hotelli nimeltä "Hard Days Night" ja sen yhteydessä on myös Beatles-aiheinen kauppa.

Hotelli ja kauppa sijaitsevat samassa korttelissa uudelleen rakennetun Cavern-klubin kanssa. Alkuperäisessä klubissa nelikko esiintyi lähes 300 kertaa Saksan vuosiensa jälkeen ja sieltä manageri Brian Epstein löysi heidät.

John Lennon pronssisena nojailemassa seinään

Klubin sisäänkäynti

Klubi sijaitsi syvällä maan alla kellarissa ja siellä oli todella kuuma!

Esiintymässä oli tuona iltana trubaduuri, jonka ohjelma koostui suurimmaksi osaksi Beatles-klassikoista.

Pienen bussimatkan päässä keskustassa on Strawberry Fieldsin portti. Siellä oli aikoinaan Pelastusarmeijan lastenkoti ja John Lennonilla oli lapsena tapana käydä leikkimässä alueella. Lastenkodin kauniista nimestä Lennon sai idean tehdä kappaleen Strawberry Fields Forever joka julkaistiin ensimmäisen kerran singlenä helmikuussa 1967. Paikalla oli käynyt paljon "pyhiinvaeltajia"; portinpielet olivat täynnä kirjoituksia ja portin taakse oli tuotu kitara sekä kukkia.

Kävelymatkan päässä edellisestä kohteesta on St Peter's Parish Church ja kirkon pihalla hautausmaa. Siellä lepää Eleanor Rigby. Paul McCartney on kertonut, että samanniminen laulu on nimetty näyttelijätär Eleanor Bronin mukaan ja sukunimi on tullut erään kaupan nimestä. Kun 80-luvulla joku huomasi, että Paulin ja Johnin lapsuusmaisemissa löytyy kyseinen hauta sekä myös

Mc Kenzien hauta, on Paul todennut nimien nähtävästi syöpyneen mielen syövereihin ja sieltä putkahtaneet esille sanoitusta kirjoittaessa.. Laulussahan McKenzie on pappi, joka hautaa Eleanorin. Kappale sai ilmestymisvuonnaan 1966 Grammy-palkinnon.

Jatkoimme kävelyä vielä kaksikon Lennon-McCartney lapsuus- ja nuoruusvuosien kotikulmilla. Poikkesimme kesken vilkkaan ravikilpailun pubiin, jossa oli kovat vedonlyönnit käynnissä ja tv pauhasi. Pubi on Quarry Streetin ja Allerton Roadin kulmassa.

Penny Lane kuului tietysti myös kohteisiimme.

Katukyltti on myös saanut fanien viestejä. Näitä kylttejä on varastettukin aikamoinen määrä.

Adelphi Hotel on Liverpoolin keskustassa. Siellä John Lennon piti kirjansa John Lennon panee omiaan (John Lennon in his own words) julkaisutilaisuuden v. 1964.

Viiden tapahtumarikkaan Liverpool- päivän jälkeen junailimme Lontooseen. Abbey Road täytyi mennä katsastamaan ja kuvaamaan.

Studion portinpieli

Studion pihassa kävi kuhina, kamoja roudattiin sisään. Lienee jonkun äänityssessiot olivat alkamassa.

The Suojatie

Suojatiellä oli myös vilkasta. Onhan se kuuluisa Beatlesin "Abbey Road"-albumin kannesta. Levy julkaistiin syyskuussa 1969. Levy jäi bändin viimeiseksi yhteiseksi äänitteeksi, vaikkakin "Let It Be" julkaistiin myöhemmin, mutta se oli nauhoitettu jo 1969 vuoden alkupuolella. Samaa ideaa levynkannessa on käyttänyt myös Red Hot Chili Peppers EP-levyllään "The Abbey Road".

Tulipa (taas) käveltyä itsekin suojatie ylitse useaan kertaan. Varmaan tulee olemaan käyntikohde myös seuraavalla Lontoon reissullani.

Englannissa - Liverpool

Toteutimme Muusikkoni kanssa yhden haaveistamme ja lähdimme yhdessä matkalle Englantiin. Lensimme ensin Lontooseen ja sieltä jatkoimme seuraavana päivänä Liverpooliin.

Junamatka kesti parisen tuntia. Kauniit maalaismaisemat vilahtelivat ikkunasta. Pelloilla oli hevosia, lampaita ja lehmiä.

Liverpoolissa majoittauduimme Dolby-hotelliin, joka oli hyvin viehättävä ja kävelymatkan päässä keskustasta.

Hotellihuoneemme ikkunasta näkyi Mersey-joki sekä joen toisella puolella siinsi Birkenheadin kaupunki. Birkenheadiin pääsi bussilla sekä junalla joen alitse menevää tunnelia pitkin. Kävimme sielläkin piipahtamassa. Pikkukaupungin ihmisten välitön ystävällisyys tuntui mukavalta. Heti bussista noustuamme kävimme tutkailemaan karttaa ja ei aikaakaan kun eräs mies tuli kysymään mitä etsimme ja neuvoi meidät paikalliselle torille.

Panimme merkille, että jostain kumman syystä englantilaiset terassit eivät ole katettuja, vaikka sadekuuro yllättääkin usein. (Tai näin ainakin väitetään.) Löysimme eräänä sateisena iltana viihtyisän terassin, joka oli muuten autio, vain markiisien alla terassin reunamilla olevat pöydät olivat varattuja. Suojaisa paikka löytyi kyllä meillekin.

Pubikulttuuri tuli kyllä reissulla tutuksi. Söimme lähes joka päivä pubeissa ja ruoka oli hyvin maistuvaa. Hiilihydraattipitoista kylläkin, koska ruoka koostui ranskalaisista, piiraista, paneroidusta kalasta, leivistä.. Salaatti oli korvattu herneillä, joita oli melkeinpä joka ateriassa.

Liverpool on sekoitus uutta ja vanhaa, kaunista ja ränsistynyttä. Työttömyysprosentti on siellä korkea, asunnottomia näkyi katukuvassa.

Albert Dockin alue oli hyvin lähellä hotelliamme ja siellä oli paljon nähtävää; museoita, pikku puoteja, maailmanpyörä, kahviloita. Kävimme Beatles-museossa sekä Liverpool Tatessa, jossa oli huikea Rene' Magritten näyttely.

Muutaman kilometrin päässä keskustassa on viihtyisä puisto, Seflon Park. Puistossa on Palm House-niminen kasvihuone, jonne yleisöllä on vapaa pääsy.

Palm Housen sivut löytyvät täältä.

Kävelimme puiston läpi ihastellen sen siisteyttä ja kauniita istutuksia.

Ja kuten kuvista näkyy, ei Englannissa sada aina. Tähän mennessä olimme kastuneet kerran ja matkaa oli jo takana usea päivä.

Lammessa oli paljon lintuja, tämä kahlaaja (?) oli kaunis limenvihreine jalkoineen. Mikäköhän lintu se lienee?

Neljä yötä Liverpoolissa vietettyämme jätimme kaupungin haikeina taaksemme ja hyppäsimme Lontoon junaan kohti uusia seikkailuja.

Mekkoja ja asusteita

Ensimmäinen sinkku-laukku valmistui nyt kesällä. Kangas on vanhasta hameesta, taakse silitin tukikankaan. Malli on sama kuin "unikko-hippikassissa", pienennetty vain. Hihna on mustaa lakanakangasta somistettuna mustalla pitsillä.

Loviisasta ostamani mekko on tässä:

Kangas on käsinpainettua 100% puuvillaa, pituus jotakuinkin polviin saakka.

Nilkkakoru tuli kaupanpäälle.

Tour de Häme- reissullamme Ystävättäreni vei minut Tuuloksen ostosparatiisiin. Laatuoutletista löysin retro-henkisen mekon. Se pääsi heti illalla käyttöön kun menimme Aslak and the Eskimos-klubille viettämään iltaa ja kuulemaan loistavaa bluesia, jota soitti Zape Leppänen Band.

Toivottavasti mekoille löytyy vielä tänä kesänä käyttöä, lomastanikin on vielä puolet pitämättä!

Lomailua Mustin kanssa

Kesän lapsi mä oon... Näin relaa meidän Musti! Nauttii lämmöstä ja miettii syntyjä syviä.

Koirilta on usein pääsy kielletty terasseille, ja etenkin ruokapaikkoihin. Kaikkein koiraystävällisimmät kaupungit ovat tähän asti olleet Naantali, Tammisaari ja Hamina. Viime viikolla vierailimme Porvoossa ja Loviisassa. Porvoon jokirannassa on ruokapaikka Johans. Ystäväni kävi varovasti tiedustelemassa voisimmeko poiketa syömässä terassilla kera koiran, jos koira olisi terassin ulkopuolella pöydän vieressä. Vastaanotto oli lämmin. Maistuvat mozzarellasalaatit katosivat nopeasti ääntä kohden.

Ravintolan keittiö sijaitsee kuvan tainmaisessa aitassa.

Mustille tuotiin vesikuppi ja se lökötteli onnellisena kuunliljojen varjossa.

Matkamme jatkui siis Loviisaan. Kävimme Laivasillan alueella kahvilla. Siellä oli terassin pöytäryhmien päässä varattuna vesikupit nelijalkaisille vierailijoille. Yhdessä suola-aitassa on Karamaloo-niminen puoti, joka myy käsitöitä Gambiasta, Senegalista ja Malista. Sinnekin oli Musti tervetullut. Me teimme ostoksia ja Musti makasi onnellisena lattialla tuulettimen edessä! Jäi hyvä mieli, kun perheen karvaisetkin jäsenet ovat tervetulleita, usein on vaan se musta silhuettikuva valkoisella pohjalla ja punainen ruksi päällä.

Ostoksista postaan erikseen.

Impin iltapalat

Nyt niitä taas saa, sieniä!

Maukas iltapala lämpöisten leipien muodossa syntyi näin:

Pieneksi silputut sienet ja sipuli pannulle, nesteen haihduttua lisäsin paloitellun paprikan ja ruokakermaa, rouhaisin pippuria ja suolaa joukkoon, keittelin kokoon ja silppusin persiljaa sekaan. Muhennoksen laitoin leipien päälle, pinnalle juustoraastetta ja uuniin grillivastuksen alle muutamaksi minuutiksi. Nam! Hyvää tuli.

Hellepäivänä tulee syötyä (onneksi) kevyemmin, mutta suolatasapaino täytyy -nestetasapainon lisäksi -pitää yllä.

Maukas salaattiateria koostui näin:

Rapeaa jääsalaattia, kurkkua, tomaattia, savujuustoa ja leipäjuustoa kuutioina, lopuksi pinnalle light pepperoni siivuja. Suolakurkkuakin olisin laittanut, mutta ne olivat päässeet loppumaan. Rasvaa näissä aineksissa on niin paljon, että kastiketta en lorauttanut lainkaan sekaan. Jos annoksia on vain muutama, kannattaa salaatti koota suoraan lautaselle. Eipähän jää salaattikipon pohjalle killumaan muutama kurkun pala ja tiskiäkin säästyy.

Pala(vaa) taivasta

Kuvasin parina iltana ja yönä taivasta; auringonlaskua sekä kuuta. Kolme ensimmäistä kuvaa on otettu puoli yhdentoista aikaan ja neljäs noin klo 23.00. Ensin taivas oli kuin tulimerta kunnes alkoi lopulta punertumaan. Vanha sanontahan sanoo "Iltarusko hyvä ilma, aamurusko päivä paska". Kuinka ollakaan, tämän upean iltaruskon jälkeisenä aamuna oli hyvin kaunis aamurusko. Viiden aikaan aamusta alkoikin tihuttaa vettä. Illaksi siten taas selkeni. Onko tämä sitä ilmastonmuutosta?

Vartin yli yksi yöllä oli kuu noussut jo ylös ja oli päivää vaille täysi.

Muutaman yön päästä kuu oli jo saavuttanut täyden pyöreytensä ja alkaa nyt pikkuhiljaa pienemään. On se vaan kiehtova!

Lapikas, supikas, tossu vai tohveli?

Kärsin nykyään jatkuvista selkä- ja iskiaskivuista, joten kenkiin täytyy panostaa entistä enemmän. Hyllyt ovat täynnä korkkareita, mutta niitä voi pitää vain hetken. Tarvitsen mukavat kengät tallatessani pitkin katuja. Kesäkengät pitää olla niin pehmeät ja mukavat, että niitä voi pitää ilman sukkia. Tälläiset kriteerit mielessäni poikkesin kenkäkaupan ovesta sisään. Sovittelin ja mallasin, enkä osannut päättää vaan arvoin mielessäni parasta paria kolmesta vaihtoehdosta. Hintakin kaikilla pyöri 20-23€ tietämissä.

Nämä valkoiset pistokkaat näyttivät ja tuntuivat kivalta. Nopea sujauttaa jalkaan, voi pitää hameenkin kanssa, umpinainen kärki ja kivana yksityiskohtana ruskeansävyiset "kirjailut".

Näistä tuli mieleen enemmän terveyssandaalit tai työkengät, mutta ihanan joustava pohja ja muutaman sentin kiilapohja hellivät jalkoja kävellessä.

Nämä musta-hopeat sandaalit -tai oikeastaan sandaalin ja kävelykengän yhdistelmät- olivat kolmas vaihtoehto. Saman tuomion annoin näillekin: mukavat jalassa! Oli päätöksen vuoro.

Ai mitkäkö valitsin? -No otin kaikki kolme paria!

Nettiostoksia

On tää shoppailu nykyään helppoa, avaa vaan koneen ja tilailee. Siinä täytyy kuitenkin pitää varansa, äkkiä on tili tyhjänä ja koti täynnä tavaraa jota ei kuitenkaan tarvitsisi. Joitain kivoja juttuja ei kaupoista löydy, ja silloin verkkokaupassa käynti on ihan jees. Enemmän minä ainakin käyn katsastamassa tarjontaa kuin tilaamassa. Koruharakka on hauska kauppa. Sieltä löysin kaipaamani vinyylilevy-riipuksen ja -korvikset. Ostin myös muutaman muun korun, joita en nyt voi paljastaa, kun menevät lahjoiksi.

Myyrä, tuo tsekkiläisen Zdenek Milerin luoma piirroshahmo, seikkailee paidoissa, jotka tilasin Metkulasta. Se on pääasiassa lastenvaateputiikki, mutta sieltä löytyy myös joissain malleissa aikuisten kokoja.

Tämä on mun oma Myyrä-paita

Ja tämän ostin Muusikolle

Metkulassa oli myös ihastuttavia kettu-paitoja. Edessä on ketun pää...

...ja takana häntä!

Ostin itselleni kettu-paitoja kaksi, toisen pitkä- ja toisen lyhythihaisena.

Kirjakokemuksia

Olen lukenut kaiken kesää kirjoja, lähinnä dekkareita; Reijo Mäkeä, Seppo Jokista ja Markku Ropposta. Näiden kolmen lisäksi luen usein Leena Lehtolaista, Outi Pakkasta sekä Wexi Korhosta. Aikoinaan ahmin kaikki Risto Karlssonin (20.10. 1940-20.7.2006) kirjat, joista osa oli dekkareita. Karlsson oli Suomen Dekkariseuran perustajajäsen, toimittajana mm. Eeva- sekä Seura-lehdissä. Hänen teksteissään huumori kukki ja lisämausteena oli romaanihenkilöiden pyöriminen minulle tutuissa maisemissa Kymenläänissä. Pari Karlssonin kirjaa olenkin saanut ostettua, toisen divarista ja toisen kirjaston poistomyynnistä. Aina kun kohdalle sattuu, niin mukaan lähtee.

Kirjoja on tosiaan tullut ostettua. Viimeksi tarttui rautatieaseman pokkaripuodista Tiina Lymin "Susi sisällä". Tiina Lymi on erittäin lahjakas näyttelijä ja näytelmäkäsikirjoittaja. Kävimme katsomassa hänen kirjoittamansa näytelmän SOS-Save Our Souls Ryhmäteatterissa. Tarina oli koskettava ja näyttelijäsuoritukset -etenkin Elina Knihtilän- niin upeita, etten löydä superlatiiveja niistä kertomaan.

Susi sisällä on Lymin esikoisromaani, joka perustuu samannimiseen näytelmään. Hän myös ohjasi näytelmän Tampereen Työväen Teatterissa, ensi-ilta oli v. 2009. Takatekstin mukaan se on " yllätyksellinen ja hulvaton parisuhdetarina pettämisestä ja petetyksi tulemisesta."Kirja on vielä aloittamatta, mutta tänä iltana ajattelin käydä sen kimppuun.

Kirjatorilta ostin "Ekovuosi Manhattanilla", joka perustuu kirjailija Colin Beavanin kokeiluun pienentää omaa hiilijalanjälkeään kera vaimon ja pienen lapsen. Tarinasta (olen lukenut toistaiseksi vain takakannen) tulee mieleen John Websterin dokumenttielokuva "Katastrofin aineksia", josta kerroinkin aikanaan .

Toinen Kirjatorin ale-löytö oli Katja Kallion "Syntikirja". Olen lukenut hänen tuotannostaan muut, paitsi lastenkirjan "Bibi muuttaa Suomeen". Pidän hänen romaaneistaan, ne ovat helppolukuisia, mielenkiintoisia ihmissuhdetarinoita. Elokuvaverisot "Sooloilua" sekä "Kuutamolla" kalpenevat kirjojen rinnalla. Aloitin Syntikirjan eilen illalla, luin sen tänään päivällä loppuun.

Niinhän tämä päivä mukavasti vierähti, kirjan parissa. Tunnin verran olin metsässä Mustin kanssa. Tarkoitus oli kerätä mustikoita, ihan poimurin ja pienen ämpärin otin mukaan. Tunnin saalis oli jotakuinkin 2dl mustikoita ja 1dl roskia. Metsä on täynnä mustikanvarpuja, mutta marjoja vain harvassa. Kukinnan aikaan ei mielestäni ollut hallaa, mutta olisiko sateet ehtineet piiskaamaan kukat ennen kuin pörriäiset ehtivät pölytyspuuhiin? Taitaa torilta löytyä paras mustikkametsä. Ja selkäkin sanoo poks ja rits, toivottavasti saan sen kuntoon ennen sienestyskauden parasta sesonkia!

Lisää suklaaleivonnaisia

Mulla on nyt suklaakakkubuumi. Tässä kolmas versio. Ohje on alunperin Maalaisunelma-lehdestä, mutta löysin sen Jotain sinistä-blogista. Sen verran muutin ohjetta, että laitoin dumleja hieman enemmän ja kuorrutteeseen laitoin puolet valkoista ja puolet tummaa suklaata sekä 50g voita. Näin kuorrutteesta tulee pehmeämpi eikä se lohkea leikattaessa. Laitan tähän alkuperäisen ohjeen:

Suklaa-suolapähkinäkakku

150g voita sulatettuna

3 munaa

2dl sokeria

3,5dl vehnäjauhoja

1dl kaakaojauhetta

12 kpl dumleja

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele ja jauhota irtopohjavuoka. (Impin vinkki: myös tavallinen piirasvuoka käy, laitat vaan pohjalle leivinpaperin)

Vaahdota munat ja sokeri, lisää vaahtoon voisula ja keskenään sekoitetut jauhot.

Kaada taikina vuokaan ja painele paloitellut dumlet taikinaan.

Paista uunissa n. 10min.

Tee jäähtyneen kakun päälle kuorrutus:

Laita 2dl suolapähkinöitä kerrokseksi kakun päälle

Sulata 200g suklaata (tummaa-, tai maito- tai fifti-fifti) ja kaada pähkinöiden päälle.

Laita kakku kylmään jähmettymään.

Kakku on tuhtia, makeaa ja tahmeaa. Ja hyvää. Tulee mieleen snickers-patukka. Seuraavalla kerralla hakkaan pähkinät hieman pienemmiksi. Kyllä tuolla makeanhimo häviää, vaikka vain pienen biitin syö.

Pyhät paavalit

Paavalinkukka eli saintpaulia on peräisin Itä-Afrikan sademetsistä, jossa se kasvaa aluskasvina. Nimensä se on saanut saksalaiselta paroni von Saint-Paul Illairelta, joka toi kasvin Eurooppaan 1800-luvulla. Vaikka kasvi on sademetsästä peräisin, se ei siedä kastelua päältäpäin, sillä nukkapintaiset lehdet saavat vesipisaroista ikäviä laikkuja. Itse kastelen niitä noin kerran viikossa (välillä harvemminkin) laskemalla tiskialtaaseen muutaman sentin vettä ja laittamalla ruukut veteen. Paavalini ovat muoviruukuissa. Ikkuna, jolla ne asustavat, antaa länteen ja edessä on puita varjostamassa. Suoraa paahdetta ne eivät siedä.

Ostin reilu vuosi sitten useamman saintpaulian kukkivina. Nyt ne osoittivat kiitollisuuttaan puhkeamalla uudelleen kukkaan. Kerrottuja vaaleanpunaisia on kolme ja kaksi ns. tavallista, joista toisessa on tumman violetit ja toisessa punaiset kukat.

Tällä viikolla ostin kolme saintpauliaa lisää, valkoisen, tummanpunaisen ja valko-vaaleanpunaisen.

Hampurilaisteoria

Koulussa psykantunnilla opettelimme käyttämään hampurilaisteoriaa negatiivisen palautteen kertomisessa. Hampurilaisen kuohkea, pehmeä sämpylä on positivinen juttu ja sitkeä, kuiva pihvi on negatiivinen. Eli ensin positiivista alkuun, sitten se inhottava asia ja lopuksi vielä jotain hyvää, ettei jää paha mieli. On muuten ihan toimiva käytäntö.

Eli nyt tulee pehmeää leipää: Metsässä on jo sieniä! Haperoita, lehmäntatteja ja kantarelleja. Ihanaa! Sienimetsässä samoilu on elämäneliksiiriä, siitä saa woimaa ja hyvää mieltä.

Kuiva pihvi: Kantarellit ovat kooltaan pieniä; lakkien läpimitta muutamasta millistä senttiin. Jos pian ei sada, ne eivät kasva vaan kuivuvat kuoliaaksi. Haperot myöskin ovat kuivia ja matoja täynnä.

Sämpylä: Sieniä kuitenkin on tulossa, ja vielä etuajassa edellisiin vuosiin nähden. Nyt on hyvä syy hillua tuntitolkulla metsässä ja kerätä siinä samassa mustikoita, jos sieniä ei vielä löydy.

Eli teoria toimii vaikka kyseessä olisi oman mielen lohduttelu. Jokaisesta asiasta löytyy jotain positiivista.

Kulttuurikeskiviikko

Hellepäivänä on kiva mennä ilmastoituun museoon tai galleriaan. Helsingissä on siihen monta mahdollisuutta, ongelmana usein valinnan vaikeus. Kävimme tänään katsastamassa kolmessa eri paikassa valokuvataidetta; Virka-galleriassa, Lasipalatsissa sekä Taidehallissa. Lasipalatsin (ei ilmastointia!) näyttelytila on pieni, mutta kannattaa piipahtaa kun sielläpäin liikkuu. Näyttelyn nimi on Zoe&Ze'. Kuvaajia on kaksi ja heidän yhteinen kielensä on valokuva. Näyttelyyn on vapaa pääsy, avoinna ti-su 12-18 24.7.2011 asti. Tervemenoa!

Virka-galleria sijaitsee Helsingin kaupungintalossa, sisäänkäynti Sofiankadulta. Siellä oli kaksi kiinnostavaa näyttelyä: Kaupunkilaiselämää -Näkymiä 1930-luvun Helsinkiin. Kuvat ja lyhytelokuvat ovat Aho&Soldan yhtiön ja niistä tunnistaa vielä tämänkin päivän Helsingin. Galleriaan on vapaa pääsy, avoinna ma-pe 9-19, la-su 10-16. Näyttely jatkuu 4.9. 2011 saakka.

Toinen näyttely Virka-galleriassa oli "Onko koira kotona?" Nähtävillä on koirapotretteja 1860 -luvulta 1970 -luvulle.

Koirakuvat ovat peräisin Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista. Tämä näyttely on mahdollista nähdä kun suuntaa askeleensa galleriaan viimeistään 14.8.2011.

Lopuksi kävimme Nervaderinkadulla sijaitsevassa Taidehallissa katsomassa näyttelyn nimeltä Tyylin aika - Claire Aho. Siellä on esillä Muotia, Mainoksia ja Kansikuvia 1950-1967. Claire Aho (synt. 2.11.1925) on Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeld'n pojantytär ja suomalaisen värivalokuvauksen uranuurtaja. Näyttelyn sisäänpääsy on 8/5,50, alle 18-v ilmaiseksi. Avoinna ti, to, pe 11-18, ke 11-20, la-su 11-17. Näyttely on esillä 7.8.2011 asti.

Mansikan paikka...

...on suussa, mutta jotta näitä kotimaisia herkkuja saisi talvellakin, niin pitää niitä laittaa pakkaseen. Ostin eilen 10kg, sain ne mielestäni kohtuuhintaan 35,80€. Pakastin suurimman osan kokonaisina ja pienissä erissä.

Muutamaan rasiaan laitoin mansut viipaleina. Viipalointi sujui näppärästi munanleikkurilla. Kannattaa kokeilla.