maanantaina, heinäkuuta 25, 2011

Impin iltapalat

Nyt niitä taas saa, sieniä!

Maukas iltapala lämpöisten leipien muodossa syntyi näin:

Pieneksi silputut sienet ja sipuli pannulle, nesteen haihduttua lisäsin paloitellun paprikan ja ruokakermaa, rouhaisin pippuria ja suolaa joukkoon, keittelin kokoon ja silppusin persiljaa sekaan. Muhennoksen laitoin leipien päälle, pinnalle juustoraastetta ja uuniin grillivastuksen alle muutamaksi minuutiksi. Nam! Hyvää tuli.

Hellepäivänä tulee syötyä (onneksi) kevyemmin, mutta suolatasapaino täytyy -nestetasapainon lisäksi -pitää yllä.

Maukas salaattiateria koostui näin:

Rapeaa jääsalaattia, kurkkua, tomaattia, savujuustoa ja leipäjuustoa kuutioina, lopuksi pinnalle light pepperoni siivuja. Suolakurkkuakin olisin laittanut, mutta ne olivat päässeet loppumaan. Rasvaa näissä aineksissa on niin paljon, että kastiketta en lorauttanut lainkaan sekaan. Jos annoksia on vain muutama, kannattaa salaatti koota suoraan lautaselle. Eipähän jää salaattikipon pohjalle killumaan muutama kurkun pala ja tiskiäkin säästyy.

Ei kommentteja: