sunnuntaina, helmikuuta 24, 2013

Remppa osa 1


Vuokranantaja kustansi meille maalit, tuossa ne on nurkassa odottaneet aikaa sopivaa. Tänään korkkasin ekat purkit ja aloitin urakan.


Koska samalla pitää asua ja elää eikä tilaa ole mitenkään hirmusesti, niin tehdään homma pikkuhiljaa. Maalasin tänään makkarista yhden seinän kokonaan, pätkän toista ja kaksi kaapin ovea. En yritäkään puuhailla sähkövalon turvin, vaan teen kaiken päivänvalon aikaan. Isoin duuni lienee tavaroiden siirtelyssä.

Makuuhuoneen seiniin olimme valinneet vihertävää maalia, joka näytti ensin seinällä ihan keltaiselta. Muuttui kyllä sitten kuivuttuaan. Kaappien ovet tulevat tummemmalla vihreällä.




Nyt kun teen 50-prosenttista työaikaa, uskallan aloittaa tälläisiä projekteja. Olkapään bursiitti kyllä oireilee, vasemmalla kädellä ei paljoa voi puuhastella. Neulehommat saavat väistyä, virkkaus sujuu. Maalitela heiluu oikealla ja Muusikko saa auttaa tavaroiden siirtelyissä.

perjantaina, helmikuuta 15, 2013

Terveisiä sairastuvalta


Mustaherukkamehua, hunajaa, valkosipulia, c-vitamiinia, sinkkitabuja ja särkylääkettä. Kaikista rohdoista huolimatta tauti iski pahasti ja vei punkan pohjalle. Kuumekin nousi huippulukemiin, mutta nyt onneksi jo helpottaa. Tänään vielä kerään voimia ja huomenna olen toivottavasti valmis töihin.