Joulupäivänä ulkoilessamme Neidon kanssa kotimetsässä otin muutaman kuvan. Oli ihanaa nauttia valosta, vaikka aurinko alkoi jo laskea. Luminen metsä on kaunis.
Eihän siellä mitään kummempaa kuvattavaa ollut, puita ja lunta vaan. Olen nähnyt metsässä palokärjen useasti, teeren ulostetta, kerran kolme hirveä ja lumikon. Alkukesästä olen parina vuonna seurannut kun tikka syöttää taukoamatta kelopuun uumenissa piipittäviä poikasiaan.
Kuulin joskus viime syksynä, että Vantaan kaupunki oli tehnyt päätöksen raivata metsää helpompikulkuiseksi, mutta mitään suurempaa ei olisi suunnitteilla sen suhteen. Siellä onkin myrskyjen kaatamia puita ollut pitkin poikin jo parisen vuotta. Ulkoilijoita metsässä käy paljon, on koiranulkoiluttajia, maastopyöräilijöitä, lintuharrastajia, marjastajia ja sienestäjiä. Alueen sienikirjo on laaja. Itse olen kerännyt sieltä mm. monia rouskuja, orakkaita, suppilovahveroita, herkku- ja punikkitatteja, kantarellejä, lampaankääpää, kehnäsieniä.
Eilen mennessäni metsään löi pumppu pari kertaa tyhjää ja järkytys oli suuri.
Lähistöllä metsäkone keräsi kaadettuja puunrunkoja ja näky oli kauhea.
Kirosin mielessäni ja varmaan ääneenkin. Sitten tuli epätoivoinen olo ja lähestulkoon itkin.
Olemme asuneet tämän metsän laidassa kuusi vuotta. Sinä aikana olen kiintynyt tähän metsään valtavasti. Olen viettänyt siellä aikaani todella monia tunteja. Ihmettelen suuresti onko tämä sitä pientä raivausta ja helppokulkuiseksi tekemistä ja pelkään että koko metsä kokee saman kammottavan kohtalon.
Olenkin aikeissa ottaa selvää mitä alueelle oikein aiotaan tehdä. Onko tarkoitus pistää kaikki sileeksi? Siihen asti toivon ja uskon, että aurinko paistaa vielä risukasaankin.