-impi-
Impi vm-64 kertoilee blogissaan keski-ikäisen naisen elämästä, pienistä arkipäivän iloista ja joskus suruistakin.
torstaina, heinäkuuta 31, 2008
Shoppailemassa
keskiviikkona, heinäkuuta 30, 2008
Pähkinöitä
tiistaina, heinäkuuta 29, 2008
Lomareissu
Piirakkaa ja pukinsarvia
torstaina, heinäkuuta 24, 2008
230g
maanantaina, heinäkuuta 21, 2008
Vieraalla maalla
Olemme Mustin kanssa lomailemassa ja kameran piuha sekä oma läppäri ovat kotona, joten kuvalliset postaukset siirtyvät loppuviikkoon. Aurinkoa odotellen -impi-
tiistaina, heinäkuuta 15, 2008
Uusin silmin
Olen antanut itselleni lupauksen, että kesän aikana en osta ainoaakaan DVD-leffaa. Ostin alkukesästä Lapinlahden Lintujen " Seisemän kuolemansyntiä" ja "Kahdeksan maailmanihmettä". Olkoot ne ainoat kesän hankinnat. (Jos ei nyt mitään tosi-tosi kiinnostavaa ja edullista tule vastaan. ) Pakko kuitenkin yrittää jossain menoissa säästää, kun vietän vuorotteluvapaata koko kesän. Onneksi on myös halpoja harrastuksia, kuten kuvaaminen. Sehän on käytännöllisesti katsottuna ilmaista sen jälkeen kun on saanut kameran hankittua. Kuljenkin kamera kaulassa lähes kaikkialla. Joskus tulee kuitenkin päiviä, jolloin alkaa väsyttää katsoa kaikkea etsimen läpi, ja silloin on vaan luovutettava. Eihän mikään ole kivaa jos siitä tulee pakko. Onneksi digikamera-aikakausi on avannut aivan uudet mahdollisuudet kuvaamiselle. Oma kamerani on loistava Fuji FinePix. Ei siis mikään järkkäri, mutta minulle sopiva. Ominaisuuksia on enemmän kuin tiedänkään. Pitänee tässä tutustua jonkun tietävämmän henkilön kanssa mitä kaikkea siitä löytyy. Eli Systerille terkkuja, tulen loppuviikosta taas käymään...
-impi-
lauantaina, heinäkuuta 12, 2008
Ompeluksia
torstaina, heinäkuuta 03, 2008
Valokuvatorstai
Näin sävel soi askelten
Minusta tuntuu, että iso osa naisista on kenkäfriikkejä.
Ja laukkufriikkejä. Jotkut vain toisia, mutta useimmat molempia. Minä tunnustan kuuluvani "molempiin". Nyt kun asun yksin, (Mustia ei tässä tapauksessa lasketa, sillä kun ei ole kenkiä eikä laukkuja)niin voin huoletta laittaa kokoelmani eteiseen nähtäville. Tai siis voisin, jos ne mahtuisivat.Laukkuni ovat hujanhajan seinällä, laitan niistä kuvan joskus kun saan ne edes jonkinlaiseen ojennukseen. Kengät ovat Serkkupojalta saadussa lundiassa, ja osa lattialla. Osa on vielä kaupassa...
keskiviikkona, heinäkuuta 02, 2008
Karjalasta kajahtaa - Kappale kauneinta Suomea
Eilen aamulla lähdimme ajelemaan Lappeenrantaan päin. Ilma oli kuin unelma, ihanteellinen lomasää. Tunnin köröttelyn jälkeen olimme perillä Lappeenrannan satama-alueella. Saimaa aaltoili sinisenä pieniä väreitä. Kävimme linnoituksen käsityökaupoissa ja gallerioissa kiertelemässä. TÄKY-käsityökaupasta löysin alla olevat hupaisan ihanat kännykkä- ja rahapussit. Ne ovat imatralaisen Teija Rossin tekemät. Tuskin kovin monella vastaantulevalla on kaulassaan samanlainen piirakka roikkumassa!
Kävimme tietysti tutustumassa hiekkalinnaan. Tänä vuonna aiheena on Villi Länsi. Alue on ihanan lapsiystävällinen, paljon leikkivälineitä ja mikä parasta: ei pääsymaksua!
Hiekkaveistokset olivat upeita. Eipä minun käsilläni tuollaista syntyisi.
Kattoon oli ripustettu sukkia, joita takana oleva tuuletin heilutti hauskasti. Alla oli keramiikasta tehtyjä kenkiä ja laukkuja. Kenkäparin tai laukun olisi voinut ostaa 150€lla. Hitsi vieköön, kun tuli ostettua ne rillit.. vaikka ehkä niillä on enemmän käyttöä kuin savikenkäparilla..
Eikös olekin hienoja! Paluumatkalle lähdettäessä kävimme paikallisessa Plantagen-puutarhaliikkeessä. Systeri löysi sieltä paljon kaikenlaista pihalleen, ja minä mustan (!) tarhasarviorvokin, 'Molly Sandersonin'. Toivottavasti saan sen vietyä kotiparvekkeelle jotenkin ehjänä. Edessä kun on taas junamatka kera Mustin, rinkan, läppärin, kameran...
HELSINKI-SAVITAIPALE
TEIJA IMMONEN grafiikkaa
SARI KOUKI keramiikkaa
Grafiikkatyöt olivat mieleenpainuvia ja pidin niistä kovasti. Näin kenkäfriikkinä ihastuin kuitenkin eniten Sari Koukin teokseen "Ilon sekunnit".
Tässä kaikki tällä kertaa. -impi-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)