lauantaina, maaliskuuta 24, 2012

Liikkuvat kuvat

Rakastan vanhoja leffoja, niitä ihania Hollywood-klassikoita, kuten Tuulen viemää, Laulavat sadepisarat, Seriffi ja Piukat paikat. Mutta myös suomalaisia elokuvia; Niskavuori-sarja, On lautalla pienoinen kahvila, Rikollinen nainen ja Komisario Palmu-elokuvat. Luetteloa voisin jatkaa loputtomiin. Etenkin kotimaisissa 40-50-lukujen elokuvissa on usein suurta draamaa ja aiheet liikkuvat petollisista naisista, jotka joutuvat pahuuden teille, aina rillumarei-tunnelmiin.

Toki myös 60-luvun "Niskaset" kuuluvat suosikkeihini, nythän ne pyörivät Teemalla. Ja  mainitsemisen arvoisia ovat Risto Jarvan ohjaamat ja Antti Litjan tähdittämät "Mies joka ei osannut sanoa ei", "Loma" ja "Jäniksen vuosi".

Viikko sitten kävin katsomassa uutta kotimaista; "Tähtitaivas talon yllä". Se oli kaunis kertomus kolmen sukupolven naisista, vaietuista salaisuuksista, tehdyistä valinnoista ja niiden seurauksista kolmella eri vuosikymmenellä. Elokuvasta jäi rauhallinen ja levollinen mieli, pidin kovasti.

Helsingin kaupunginmuseossa on hauska elokuva-aiheinen näyttely "Enemmän funkista, Reino". Kannattaa käydä katsomassa jos aihe kiinnostaa. Näyttelyyn on vapaa pääsy.


 Suomalainen draamakuningatar, ohjaaja Teuvo Tulion luottonäyttelijä Regina Linnanheimo


 Näistä tarjoiluvaunuista tarjottiin myrkkyä sisältänyt absinttisnapsi elokuvassa "Komisario Palmun erehdys"


 30- ja 40-luvuilla valkokakaan naistähtenä loisti Lea Joutseno


 Tauno Suuri


 Tälläiset liput oli ainakin vielä 80-luvulla


 Yleisnäkymää näyttelystä



 Museossa oli paperinukkeja, joilla sai leikkiä!


 Vakavaa yleisöä elävissä kuvissa


Ja lopuksi seuraa tiedotus:

Suomi siirtyy ensi yönä kesäaikaan!


Ei kommentteja: