maanantaina, maaliskuuta 30, 2009

Kevätkatsaus

Minulla on toisinaan tapana saada päähänpinttymiä. Pari kuukautta sitten tuli mieleeni ihana kirja "Ikkunallani kasvaa sitruuna ja taatelipalmu". Olen sen lukenut parisen kertaa, mutta nyt päätin metsästää kirjan omaan hyllyyni. Kirjasta on ilmestynyt ensimmäinen suomennettu painos 1980. Ainoa mahdollisuus oli löytää se divarista. Tässäkin tuli netti avuksi. Löysin ja varasin kirjan yhdestä antikvariaatista ja matkasin läpi Vantaan kaupungin hakeakseni sen ja maksaakseni siitä huikeat 15 euroa!!! Mutta kerrankos sitä. Rahaa voi laittaa varmaan turhempaankin.
Kirja on ihana. Se kertoo New Yorkissa asuvasta miehestä, kirjailijasta itsestään, joka alkaa kasvattaa kaiken noen ja saasteen keskellä ikkunapuutarhaa, erikoistuen eksoottisiin hedelmiin. Hän saa lopulta vaimonsakin innostumaan asiasta. Kirjan on kirjoittanut Richard W. Langer ja kuvittanut vaimonsa Susan Mc Neill.Jatkaakseni aiheessa...Puutarhamessuilla tuli käytyä. Kahteen kertaan peräti. Torstaina tuli hyvä ystäväni Kaakonkulmalta ja hänen kanssa kiertelimme messuja nelisen tuntia. Iloinen yllätys messuilla oli 'Kuohuviinibaari', jossa teimme "pakollisen" pysähdyksen.
Lauantaina kävimme messuilemassa Systerin kanssa. Jotain pientä tuli ostettuakin, kuten kuvassa olevat yrtit. Saanko esitellä: vasemmalla laventeli ('Lavandula angustifolia') ja oikealla timjami ('Thymus serpyllum'). Timjamia laitoimmekin tänään keiton mausteeksi.
Systeri osti 4kpl iirksiä ja antoi niistä yhden minulle. Lapussa lukee, että se on ' Iris kat hodgkin'. Aika innokas kukka, oli nimittäin n. 5cm korkeat alut ostaessa, kasvoi ainakin 5cm vuorokaudessa ja aloitti kukkimisen sunnuntaina. Lauantaina luulin, että ehdin siirtää kasvin parvekkeelle kukkimaan. Hah! Nopea tyttö tuo Iiris!
Ai niin, meinasimpas unohtaa tyystin kertoa uudesta villityksestäni: kuun vaikutuksesta puutarhanhoitoon, terveyteen ja kodinhoitoon. Ostin aiheeseen liittyvän kirjan messuilta. Kirjan on kirjoittanut Johanna Paungger ja Thomas Poppe ja se on nimeltään 'Kuun vaikutus puutarhassa, terveydessä, maanviljelyssä ja metsänhoidossa'. Toinen aiheesta kertova teos on suomalaisen Anne Pöyhösen 'Yläkuu ja alakuu - ajoituksen taito suomalaisessa kansanperinteessä'. Molemmat kirjat on kustantanut Yläkuu kustannus.
Vaikka kirjat jollain tapaa kuuluvatkin kategoriaan "hörhöilyä ja huuhaata" on niissä oltava jotain perää. Tiedot kuitenkin perustuvat vanhaan, vuosisatojen takaa periytyvään tietoon. Tiesittekös muuten, että ikkunat tulisi pestä vähenevän kuun aikana ilma- tai tulipäivinä? Silloin ei tule raitoja lasiin ja tilkka spriitä pesuveteen riittää saamaan ikkunat puhtaiksi. Seuraavat sopivat ikkunanpesupäivät ovat 13.-15.4., 18.-20.4., 23.-24.4. Että sitten kaikki kuuraamaan! -impi-

1 kommentti:

mustakissa kirjoitti...

Muistan lukeneeni kirjan teininä 80-luvulla ja se teki minuun suuren vaikutuksen. Siitä taitaa kummuta oma puutarha ja kukka innostukseni:)
Kokeiltu on banaanista kiiwiin ja taidettu onnistua vain perinteisemmillä...