tiistaina, helmikuuta 28, 2012

Lisää muovikasseja

Olen alkanut katsella roskapusseja "sillä silmällä". Kun vaihdan roskapussin, katson uutta tarkasti, olisiko siitä askartelukäyttöön vai raaskiiko sen laittaa roskikseksi. Tässä on tekemäni muovikassi numero 2. Ajattelin olla fiksu ja ompelin siihen pystyttäiset ompeleet, muka koristeeksi sekä vahvistukseksi. Seuraus oli, että muovi alkoi repeytymään ompeleiden kohdalta ja joudun jo valmista kassia paikkailemaan 
A) sisäpuolelta silittämällä ompeleiden kohdalle muovisuikaleita sekä
B) ulkopuolelta silittämällä läpinäkyvää, siis kirkasta, muovia tikkauksien päälle.

Harmitti vietävästi, mutta koska kassista tuli mielestäni kesäisen kaunis, niin näin kaiken tuon vaivan.


Tässä kassi kuvattuna molemmilta puolilta.




Sain tässä parin päivän aikana siliteltyä myös tarvikkeet kolmanteen kassiin. Muovit sulavat hyvin erilailla, joku vetäytyy ihan mykyiksi ja toinen taas vaatii samalla lämmöllä tuplasti aikaa jotta edes tarttuu kiinni. Tästä musta-puna-oranssista tulee Muusikon kauppakassi!



Tämä on toistaiseksi vielä yhtenä "levynä". Kassin ompelussa ei kauaa nokka tuhise, mutta jälki voisi olla siistimpää. Ompeleet tuppaavat hieman kiemurtelemaan ja vaikka sakset ovat terävät, niin suoraa leikkuujälkeä on vaikea tehdä. Mutta minunlaiselle "noin ja suurinpiirtein"-ihmiselle ihan sopivaa hommaa. Ja muovien toisiinsa sulattaminen on ihanan terapeuttista! 

Ei kommentteja: