Shit happens!

Joskus minusta tuntuu, että elämääni hallitsee koiranpaska! Asuessani avoliitossa muutaman vuoden, alkoi parina viimeisenä vuotena olla lähes ainoana puheenaiheena silloisen kumppanini kanssa juuri tuo kyseinen haiseva aines.

Soittelimme ja tekstailimme toisillemme millaista ulostetta Musti oli milloinkin tehnyt. Piti myös ilmoittaa ajankohta ja lukumäärä. Pöydälle tai jääkaapin oveen jätetyissä lappusissa oli esim. "teki pienet, käytä uudelleen, enneks lähdet." Tai: "maha löysällä, mitä se on taas syönyt?"

Mustilla on kylläkin todettu krooninen gastriitti, eli vatsa ärtyy helposti. Mutta ajatelkaa, eikö ihmisillä voisi olla muutakin sanottavaa toisilleen? Vai onko se vaan suhteen lähtölaskennan merkki kun puhutaan vain paskajuttuja toisillemme?

Muusikkoni kanssa olemme päättäneet välttää tätä. Emme tosin elä samassa taloudessa, ja koira on vain ja ainostaan minun, joten aihe on helppo sivuttaa.

Menneellä viikolla paska taas otti vallan! Musti sairastui, johtuen todennäköisesti liiallisesta heinänsyönnistä, rajuun vatsatautiin. Viikko sitten alkoi oksentelu ja jatkoa seurasi: verinen ripuli. Valvoin yöt ja soittelin eläinlääkärille, juoksin apteekissa ja syötin sekä juotin Mustia kuin pientä lasta. Vantaan päivystävä el antoi hyvät kotihoito-ohjeet ja niillä porskutettiin eteenpäin. Paastoa, nestemäistä ruokaa teelusikallinen kerrallaan ja veteen elektrolyyttejä. Hoivaa ja huolenpitoa. Musti piristyi aina kun joku tuli käymään, muuten nukkui kaiket ajat. Ulkona jaksoi olla pirteä ja posteljoonille haukkuminen ei unohtunut missään vaiheessa.

Nyt ollaan taas voiton puolella, leikkiminenkin on taas muistunut mieleen. Ja ruoka maistuisi enemmän kuin vielä voi antaa. Ehkä tälläkin oli joku tarkoituksensa, paskajuttu, mut tulipa koettua! -impi-