lauantaina, maaliskuuta 08, 2014

Paasto

Laskiaisesta alkaa paasto, joka kestää pääsiäiseen, eli 7 viikkoa. Paastoilla voi monella tapaa. Itse päätin aloittaa  eko-paaston. Siinä on tarkoitus pienentää omaa hiilijalanjälkeään. Vaikka olen omasta mielestäni kovin ajatteleva kuluttaja, huomaan kuitenkin omaavani aivan liian suuren hiilijalanjäljen. Eli lupaan kiinnittää huomiota kuluttamiseen, pienentää jätemäärää, kierrättää entistä enemmän ja vähentää tv:n ja netin käyttöä. 

Samalla mietin omaa elämääni, kuinka voin vaikuttaa omaan onnellisuuteeni. Teenkö asioita miellyttääkseni muita ja samalla tunnen tekemisistäni huonoa omaatuntoa? Voinko joka ilta käydä nukkumaan hyvin mielin? Muistanko kertoa läheisille ihmisille kuinka tärkeitä he ovat? 

Aion myös syödä useammin kasvisruokaa. 

Flunssa puski päälle pari viikoa sitten. Kauppaan en jaksanut lähteä, joten kaivoin kaapista syömistä. 



Pari tomaattia ja paprikan jämä löytyi, niitä ruisleivän päälle. Mausteeksi timjamia (hyvä yrtti yskän hoitoon!) ja valkosipulia (luonnon oma antibiootti!) sekä chiliä (auttaa kipuun!).




Juustoraastetta kuorrutteeksi ja uuniin grillivastuksen alle muutamaksi minuutiksi.


Lisänä hunajalla maustettua hyvää teetä. Ja olo parani!

Ei kommentteja: