tiistaina, tammikuuta 01, 2013

Tietoisku

YLEn kanavilla esitettiin 60-80-luvuilla tietoiskuja, jotka alkoivat niin että ruutuun ilmestyi käsi, sormet napsauttivat ja etusormi kohdistui katsojaa päin kuin ase. 80-luvuilla sitä hieman muutettiin ja napsautuksen jälkeen kämmen avautui ja siihen tuli liekki. Iskuissa oli milloin päihdevalistusta, liikenneturvallisuusinfoja tai vaikkapa miten pelastua jos jää pettää alta. Niitä voi katsella ylen elävästä arkistosta.



 Tässä Impin tietoisku heti uuden vuoden alkajaisiksi:

Hanki nastat kenkiin. Tai osta kengät joissa on valmiina kiinteät nastat. Kaatuminen ei ole leikin asia. Siinä voi murtua käsi tai jalka ja sitten harmittaa sekä koskee kovasti!



Ja kun lähdet nyt ulkoilemaan, niin kerää samalla ilotulitteista jääneitä puutikkuja. Ne ovat hyviä kukkakeppejä paitsi sisäkukille, niin kesää varten myös piha- ja parvekekukille. Ja kaikkein pisimmistä saat herneille hyvät tukikepit. 

Iloista Uutta Vuotta!

Ei kommentteja: