Kulutusta ja hysteriaa

Olen jo vuosia miettinyt kulutustapojani kriittisesti. Tiedän, että shoppailen toisinaan turhaan ja liikaa. Etenkin kenkiä, leffoja ja vaatteitakin. Viime aikoina katseeni on kääntynyt ruokaan. Siis ruuan eettisyyteen. Kaupassa ollessa mietin tarkkaan mitä ostan; mistä tuote on tuotu, miten pakattu, miten kasvatettu. Valitettavasti myös hinta vaikuttaa ostopäätökseen.

Teessä ja kahvissa ostan Reilun Kaupan tuotteita (lähes) ainoastaan. Tuo "lähes" tarkoittaa sitä, että töihin kannan juhlamokkaa ja kaikissa kahviloissa ei ole "reilu meininki". Hedelmissä suosin kotimaisten lisäksi eurooppalaista. En halua ostaa ihmisoikeuksia rikkovien maiden tuotteita. Tomaatteja en talvikautena osta juuri lainkaan, koska kotimaassa loisteputkien valossa kasvatetut käyttävät liikaa energiaa ja ulkomaiset eivät maistu hyviltä ja ne joudutaan lennättämään Suomeen. Purkkitomaatteja käytän, niistä tulee metallijätettä (paha asia) ja missäköhän nekin on kasvatettu, ja minkälaisissa oloissa..huh.

Lihansyönti pitäisi vähentää minimiin. Tai suosia ainakin luomua. Ja terveellisyyden vuoksi vähärasvaista ja lisäaineetonta. Kotimaisia juureksia olemmekin lisänneet ruokavalioomme. Miksi ostaa pakasteita (siksi kun ne on niin helppoja) kun voi laittaa (paperi)pussiin kotimaista lanttua ja porkkanaa. Kaalikin on hyvää ja edullista.

Ruokaa kannattaisi laittaa kerralla ainakin parin päivän annos. Uuniruokia pitäisi tehdä samana päivänä kun leipoo ja käyttää jälkilämpö hyväksi.

Koska vähensin tammikuusta alkaen hiilihydraattien määrää ruokavaliossani, niin riisi on jäänyt lähes täysin pois listaltamme. Se onkin erittäin epäekologinen raaka-aine. Sen viljelyssä syntyy valtavat määrät kasvihuonepäästöjä ja kuluu vettä julmetun paljon. Jostain luin, että saadakseen sata grammaa riisiä täytyy vettä käyttää 300 litraa! Ja lisäksi riisi tuodaan kaukaa, vaikkakin sen kuljetuksen osuus on pienempi haitta ympäristölle kuin yksityisautoilu. Vaihtoehtoja riisille on ostaa vaikkapa ohraa. Ja mielenkiintoinen tuttavuus on myös quinoa, jota saa reiluna.

Sitten on vielä nämä pakkaukset. Ja pakkausten pakkaukset. Ja muovipussit. Pahvinkeräyspisteet on onneksi lähellä eli taloyhtiön roskakatoksessa. Metallinkeräyspisteet taas aivan liian kaukana autottomalle. Ja mikä järki olisi muutenkaan kuskata autolla jätteitä pitkin kyliä? Johan mainitsin, että yksityisautoilu saastuttaa... Lasinkeräys on lähellä. Mutta aina ei tule kierrätettyä tarpeeksi tehokkaasti. Ja duunissa sitä ei harrasteta -vielä (otan asian puheeksi kehityskeskustelussa). Biojätepussit taittelen sanomalehdestä. Ovat muutes kestävämpiä kuin kaupan biopussit. Koska säästöbudjetilla elävä taloutemme ei tilaa hesaria, niin meille saa ilmaisjakeluja tiputtaa luukusta (työllistämme samalla jakajia). Vantaan Sanomista saa ihan hyvän kokoisia biopusseja, Vartista tulee liian pieniä.

Surffailin jokin aika sitten netissä ja googletin "ekologinen jalanjälki". Sieltä löytyi monia testejä aiheesta. En usko, että olen kaikkein pahimmasta päästä, mutta tulos on kuitenkin masentavaa luettavaa. Pitäisi paljon enemmän kiinnittää kuluttamiseen huomiota. Toisaalta taas ei saisi ruokkia lamaa, eli ihan ostoboikottiin ei pidä ryhtyä. Mutta valinnat täytyisi punnita tarkoin. Tarvitsenko tätä todella? Voisinko ostaa saman käytetynä? Olisiko tälle kotimainen vaihtoehto?

Ostin viime viikolla farkut, Lee Cooperit. ( Yhtä tuumakokoa pienemmät kuin ne, joihin en meinannut tammikuussa mahtua, jotka olivat ainakin kaksi vuotta vanhat, öhöm!) Luulin, että ostin kotimaiset. Mutta en tosiaankaan tiedä missä ne on tehty ja minkälaisissa oloissa. Lee Coopereita tehtiin kylläkin joskus -ehkä 70-luvulla- Suomessa. Muusikkoni osti vaelluskengät, Haltit. Missään ei ole valmistusmaata, ei edes nettisivuilla. Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Siis miksi lainsäädäntömme antaa myydä tavaraa, minkä lähtöpistettä ei kuluttaja saa tietää?

Työssäni käytän suurimmaksi osaksi omia vaatteitani. Näin voin hyödyntää venähtäneet ja nyppyyntyneet paidat ja lököttävät, ei-niin-istuvat-ja-muodikkaat housuni. Mitään vaaterahaa ei firmalta heru, 3 euroa kuussa saan pesurahaa, kun itse huollan vaatteeni. Tämä vaan vaikuttaa hieman hullulta. Alallamme yleensä on suojavaatteet työn puolesta, nyt vaan on hankintakielto ja työvaatteita ei heru. Mutta täytyy tämäkin asia ottaa positiivisesti. Muutenhan em. vaatteeni olisivat kaapinperukoita täyttämässä tai menisivät siivousräteiksi. Kaikkea kun ei kehtaa edes kierrätykseen viedä. Vapaa-aikana voi sitten koreilla, eipä minua monikaan yövuoron aikana näe.

Pääsiäispyhinä tuli telkkarista dokumenttielokuva "Katastrofin aineksia". Itse näin sen syksyllä leffateatterissa. Toivottavasti se tv:n välityksellä sai mahdollisimman paljon uusiakin katsojia. Minut se ainakin pisti miettimään, vaikka ihan öljydieetille en olisikaan valmis ryhtymään, ainakaan niin radikaalisti. Terveisin kulutustapojaan pähkäilevä impi.