maanantaina, tammikuuta 19, 2009

Terveisiä kirja-alesta!

Tälläisiä löytyi Suomalaisen alesta. Akateemisessakin käytiin metsästämässä sarjakuva-albumia "Helmiä sioille", mutta se oli myyty loppuun.
Pekka Punkarin 'Digifotokoulu' on aloittelevan kuvaajan opas. Ainakin näin pimeään vuodenaikaan olen huomannut paljon ongelmia kuvaamisessa, ( tuokin yllä oleva on epäselvä ),etenkin valotus menee helposti mönkään. Enkä ole yhtään kuvausopusta koskaan lukenut, joten oli siis aikakin hankkia yksi perusteos hyllyyn.
Torgrim Eggenin 'Pärstäkerroin' lähti mukaan, koska kesällä luin hänen kirjansa 'Sisustaja'. Se oli kaikessa karmeudessaan varsin mainio kirja. Suosittelen!
Kata Kärkkäisen 'Jumalasta seuraava' kiinnostaa aiheensa, narsismin, vuoksi. Pidin myös 'Minä ja Morrison'-kirjasta, leffasta en niinkään. Ja koska Kärkkäinen vihdoin pääsi Kirjailijaliiton jäseneksi viime joulukuussa, niin kannatetaan häntä, vaikka nyt näin alennusmyyntikirjan ostamisella.
Markku Ropposen 'Linnut vaikenevat, Kuhala' on dekkari. Ropponen on kirjoittanut paljon rikosromaaneja vajaan parinkymmenen vuoden aikana. Jokusen olen joskus kirjastosta lainannut ja lukenut. Hyllystäni löytyy myös hänen kirjansa 'Elämysmatka'.
Nyt onkin vaikea valita, minkä noista aloitan. Sain toissapäivänä päätökseen Carl Hiaasenin 'Koirankuria'. Aivan hillitön kirja! Se kertoo rajuihin keinoihin turvautuvasta luontoaktivistista, mukana lobbareita, poliittista kähmintää ja vinksahtaneita konnia. Ja ihastuttava labradorinnoutaja oli myös yksi "päähenkilöistä". Nyt kuppi teetä ja takakansien tarkastelua. -impi-

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei ja kiitos kysymästä; paikallaan ei ole vielä kuin lamput, ehkä, ja verhot. Käytän puusälekaihtimia ja irutaa niin ei välttämättä tarvitse muuta verhoa. Tänään purin muutaman kirjalaatikoita hyllyyn, olkkarin lattia on vielä täynnä muitakin laatikoita ja kaapit tyhjinä, tavarat laatikoissa. En pidä kiirettä, täällä on vähemmän kaappejakin kuin entisessä niin pitää hankkia lisää jotain kaappejakin. Nyt täällä kuitenkin jo mahtuu kävelemään polkuja pitkin. :o) Te olettekin sitten jo pitkällä.