maanantaina, kesäkuuta 08, 2009

Elävää kuvaa

Joskus on kiva viettää päivää peiton alla ja ottaa kainaloon hyvä kirja tai pistää ihana leffa pyörimään. Eilen tein molempia, otin jopa päiväunet jossain siinä välissä. Leffoiksi valitsin suosikkiohjaajani Lasse Hallströmin 'Melukylän lapset' sekä toisen ruotsalaislahjakkuuden Kjell Sundvallin 'Naapurihaudan kaveri'. Hallström on ohjannut mm. nuo kuvassa esiintyvät 'Pieni suklaapuoti', 'Gilbert Grape', 'Oman elämänsä sankari' ja 'Laivauutisia'. Lämminhenkisiä elokuvia kaikki. Ei puutu draamaa eikä romantiikkaa, huumoriakin löytyy. Kaikki kunnia myös hyville kirjailijoille, joiden teksteistä käsikirjoitukset ovat luotu ( kuten John Irving ja Joanne Harris ).
Melukylän lapset oli leffaversiona Astrid Lindgrenin kirjaa kunnioittava. Luin Melukylä-kirjat lapsena monen monta kertaa, joten oli mihin verrata. Elokuvassa kerrottiin pienen kylän lapsista, heidän puuhailuistaan kesälomalla. Lapsinäyttelijät olivat luonnollisia, jättivät aikuiset täysin varjoonsa. Vaikka itse juoni elokuvasta puuttuikin, ei se millään lailla haitannut elokuvan kulkua.
'Naapurihaudan kaveri' (v.2002) oli myös mainio valinta lepopäivän ratoksi. ( Ohjaaja Kjell Sundvall on ohjannut myös tälläkin hetkellä tv:ssä pyörivät Beck-leffat, mutta niitä en ole nähnyt ainuttakaan. ) Elokuva kertoo kultturellista kirjastonhoitaja Desireéstä ja maajussi Bennystä. He tutustuvat toisiinsa hautausmaalla, ihastuvat ja huomaavat elävänsä aivan erilaisissa maailmoissa. Siis tavallaan hyvinkin tyypillinen rakkauselokuva. Jotain erilaista tässä kuitenkin oli. Kiehtova musiikin käyttö eri tilanteissa toi kohtaukset hyvin esille. Desireé ei voinut käsittää, miksi kiitettävin arvosanoin koulunsa läpikäynyt Benny ei ollut halunnut opiskella vaan jäi hoitamaan 24 lehmän maitotilaa. Eikä Benny ymmärtänyt, etteivät kaikki naiset osaa tehdä lihapullia. Leffa on tehty ruotsalaisen kirjailijan Katarina Mazettin romaanin pohjalta 'Parfyymiä peräkammarissa' ja hän on kirjoittanut tarinalle myös jatko-osan 'Kaiken se kestää'.
Nämä kylmät lomasäät pistävät mielen matalaksi, jos ei löydy pakomatkaa elokuvien ihanaan maailmaan. Mutta tässäkin tapauksessa laatu korvaa määrän. -impi-

Ei kommentteja: