perjantaina, elokuuta 31, 2012

Elämän nälkä

Meillä on Muusikkoni kanssa aivan erilainen tapa kuunnella musiikkia. Itse keskityn enempi sanoihin kun hän taas miettii soittoa. Joidenkin kappaleiden lyriikat tuovat kappaleelle ihan toisenlaista merkitystä , etenkin jos niissä lauletaan itselle läheisestä aiheesta. Loistavana esimerkkinä Pave Maijasen "Elämän Nälkä": 

"...ja silloin kuin henkäys aamutuulen
jokin täyttää tämän pienen huoneen
se mut viimeinkin herättää.."


Se herättäjä on nyt parin viikon aikana ollut Neito ja Eläimen Nälkä. Aamuisin klo 8 tulee pusuryöppy naamalle ja perään mutama läpsäys tassulla päin pläsiä. Se ei "hyökkää jalkopäästä" vaan ihan yläpäästä mutta  "ei voimiaan säästä, minut pystyyn kiskaisee". Onkin ollut kiva herätä ihmisten aikoihin ylös ja suunnistaa heti ylös noustuaan koiralenkille. Musti on ollut niin sopeutuvainen vuorotyöläisen koira, että ei olla paljoa kiirettä pidetty aamuisin.




Vanha herra ottaakin sitten päikkäritä pitkin päivää Neitosen kulkiessa mun perässä. Tänään olemme viettäneet aikaa lähinnä keittiössä kun keittelin taas puuroa koirille viikon satsin. Teen sitä ihan näppituntumalla, mutta reseptejä löytyy kun googlettaa "Yrjölän puuro".  JAU Yrjölä on Suomen Kennelliiton entinen pj ja arvostettu rotwailerien kasvattaja. Hän aikoinaan kehitti  puuron, josta tuli kovin suosittu etenkin palveluskoiraväen keskuudessa. Erilaisia variaatioita liikkuu paljon, jokainen tehköön oman mielen mukaan, kunhan muistaa että koiran täyspainoinen ravitsemus on kuitenkin etusijalla.

Meidän puuroon kuuluu hirssiä, ohraa ja tattaria. Joskus joku pussinjämä täysjyvä couscousia tai bulguria tulee kaadettua sekaan. Kypsennän viljat uunissa parissa eri astiassa, kun tarpeeksi suurta uunivuokaa en omista. Pieni ripaus puhdistamatonta merisuolaa joukkoon ja 175 astetta. Ohra vaatii pidemmän kypsytysajan kuin muut. Laitankin yleensä ohran eri vuokaan. 

Keitän kattilassa porkkanat (toinen vaihtoehto on raastaa porkkanat viljojen joukkoon, näin tein aiemmin) ja soseutan ne sauvasekoittimella. Lihan myös keitän. Käytän sika-nautajauhista, toisinaan laitan lihan tilalle maksaa tai pakasteseitä. Muutama valkosipulinkynsi lihan (tai viljojen tai porkkanoiden) sekaan, niin saavat koiratkin luonnollista vastustuskykyä.

Tämänpäiväiseen satsiin lisäsin paprikaa. Paikallisessa K-kaupassa olivat suippopaprikat euron kilo!! Ostin niitä pussillisen. Kotona kun siivutin leivänpäälle, niin maku oli ihan jees, mutta jotenkin olivat kovakuorisempia kuin tavallisesti. Varmaan lämpimiin ruokiin tosi hyviä. Paprikahan on tosi hyvä vitamiini-, kivennäis-ja hivenaine lähde, niin keitin niitä porkkanoiden kavereina ja soseutin puuron sekaan. 

Lopuksi sitten kaikki aineet sekaisin ja osa annospusseissa pakkaseen, parin päivän tarpeen jätän jääkaappiin. Puuron ravintoaineet eivät yksinään riitä koiralle, vaan lisäravinteita tarvitaan. Lisänä voi myös antaa normaalia koiranruokaa, esim. kuivamuonaa. Tarkempia ravitsemusohjeita kannattaa aina kysyä eläinlääkäriltä, kasvattajalta tai joltain muulta kunnon asiantuntijalta. Eläinkaupoissakin osaavat neuvoa, mutta heidän työnä on kuitenkin saada tarvikkeita ja ruokaa ym. myydyksi, niin se saattaa vaikuttaa sieltä saatavaan tietoon. 

Koiran hiilijalanjälki on mahdottoman suuri. Jonkun tutkimuksen mukaan se vastaa kahta katumaasturia. Koira on kuitenkin sekaravinnon syöjä, se ei pelkillä rehuilla elä. Parasta varmaan olisi metsästää ja kalastaa koiran(kin) ruuat itse, ostaa viljat suoraan luomutilalta, kasvattaa porkkanat omalla palstalla..

Ekologisia koiranruokia on jo nykyisin tarjolla. Niissä hinta on varmaan suurin syy, miksi niitä ei ole kovinkaan monessa paikassa myytävänä. 

Olisi ollut hauska nähdä oma ilmeeni tänään kun porkkanoita paloitellessani päätin antaa koirille palat pureskeltaviksi. Mustille kun heittää porkkanan palan -tai ihan minkä makupalan vaan- se odottaa sen tippuvan lattialle, sitten alkaa leikkiä sillä ennenkö syö. Saalishan täytyy tappaa ensin. Neidolle heitin porkkanan, se nappasi sen salaman nopeasti ilmasta ja rouskutti ja nielaisi. Siis yleensä koirat oppivat kyllä tuon ilmasta ottamisen, mutta Musti ei ole sitä oppinut. Sillä voi vaikka makkara osua suoraan silmään. Tämä kettutyttö osasi sen ihan tuosta vain! 

keskiviikkona, elokuuta 29, 2012

Novelli


"Klik" kuului kun hän taittoi veitsen terän takaisin linkkuun. Hiljaisessa metsässä ääni tuntui liiankin kovalta. Hän käänteli hieman huolissaan päätään, mutta ketään ei näkynyt missään. Tänään  oli loistava päivä toimittaa  kyseisiä asioita pois päiväjärjestyksestä. Normaali elokuinen arkipäivä, puolipilvinen, hiljainen metsä, ei satunnaisia kulkijoita kun kello oli hieman yli puolen päivän. Jos joku sattuisikin kulkemaan samaa polkua, ei häneen ehkä kiinnitettäisi huomiota kun asuna oli tuiki tavalliset ulkoiluvaatteet, sellaisia kun mahtuu kolmetoista tusinaan. Päässä hattu, joka suojasi paitsi hyttysiltä, niin myös peittäisi kirkuvan punaiset hiukset. Ei tuntomerkkejä, ei muistikuvia. Hieman huolestutti, jos joku tulisi perässä vainukoiran kanssa; se kun voisi löytää jäljet ja lähteä jopa seuraamaan. Ei, nyt mielikuvitus aisoihin ja voimat peliin. 

Käsissä alkoi jo painaa raahaaminen pitkin juurakkoista polkua. Vielä pitäisi kotona saada kaikki piiloon. Tuli mieleen puolityhjä pakastin. Veitsi vaan käyttöön, kaikki pieneksi ja pakkaseen. Voisi sitten illanistujaisissa tarjoilla pikku suupaloja arvuutellen vierailta mitä he mahtavat syödä... Kuka arvaisi lähimmin, voisi saada vaikka pienen palkkion. Omille lapsille hän ei voisi moista tehdä, parempi heidän kanssaan pysyä tutussa sika-nauta-jauhelihassa. Jossain sentään menee raja.

Käsi eksyi välillä taskuun, tuttu ja turvallinen veitsi. Sen hively rauhoitti mieltä. Jalopuinen kahva ja sen sisään kääntyvä terä, näppärä keksintö, muotoilu loistokasta designia. Se oli lahja läheiseltä, ihmiseltä joka tunsi hänet, tiesi mitä hän tarvitsee. Tällä kertaa veistä oli tarvittu yllättävän vähän, muutamia sivalluksia vain.

Tänään hän oli lähtenyt toimimaan yksin. Apurit, ne kaksi, eivät tienneet keikasta mitään. Mukaviahan he ovat, mutta joskus heidän sähläykset menevät yli äyräiden. Parhaan apurin saisi vain panostamalla pitkään koulutukseen. Se vaatisi paljon aikaa, jotta luottamus olisi täydellistä. Pikkukeikoilla nämä nykyisetkin ovat  ihan ok, mutta tositoimissa parempi luottaa vain itseensä ja tyytyä ainoastaan omaan työpanokseen.

Hän alkoi lähestyä kotitaloaan. Kantamukset käsissään hän päätti olla rohkea ja mennä pihan poikki omalle ovelleen. Hänellä kävi tuuri; pihan vakiojengi ei ollutkaan kytiksellä, ajoitus oli loistava! Olisi täytynyt käydä kuitenkin selittämään jotain epämääräistä kantamusten sisällöstä. Siis reippain mielin kohti omaa ovea.

Kun avain kääntyi lukkoon, kuului sisältä pientä vikinää; koirat, ne kaksi, odottivat innoissaan sienikorin kanssa saapuvaa emäntäänsä. Jälleen hän oli saanut käydä koluamassa sienipaikat rauhassa, eikä kukaan nähnyt missä se loistava suppilovahveromätäs tai tattipöheikkö sijaitsee!






perjantaina, elokuuta 24, 2012

Tahranpoistotarina

Ostin joskus viime talvena pienen Kymenlaaksolaisen putiikin alennusmyynnistä kauniin mustan tunikan. Siinä on liehuketta ja härpäkettä, koru ommeltu vaatteeseen kiinni. Systeri sen mulle löysi, en muista paljon se maksoi, mutta oikein mukava päällä ja kaunis. Mustavalkoinen hame on löytö Stockan hulluilta päiviltä viiden vuoden takaa.  Tälläinen asukokonaisuus on hyvä kun olen muodoiltani päärynä, siis hyvin alapainoitteinen. Etenkin yläosan liehukkeet ja koru "hämäävät" kropan muotoja. Siksipä päädyin laittamaan nämä vaatteet keväisellä lomamatkalla päälleni kun lähdimme klubille istumaan iltaa. 




Murphyn lailla on ikävä tapa toteutua ja ilta päättyi siihen, että viereisen pöydän seurue sähläsi pöydässä olevan kynttilän kanssa sillä seurauksella, että sain ylleni steariinikuorrutteen. En suinkaan ottanut asiaa mitenkään kevyesti, kielimuuri vaan oli esteenä, ettei kynttilän kanssa säheltäjä  saanut tietää kuinka ärsyyntynyt olin. Tilannetta -siis kiukkuni määrää- ei suinkaan helpottanut se, että kukaan muu ei näyttänyt tajuavan miksi olen aivan äärettömän raivoissani. Mikäs siinä, jos on normaali M-kokoinen mies ja saa sopivat vaatteet kävelemällä Dressmanin ovesta sisään ja pian muovikassi kädessä ulos. Mutta nainen joutuu etsiä vaatteita ajattelemalla leveää ahteriaan, paksuja reisiään, roikkuvia allejaan, ja sitä, kuinka saada nuo kaikki vaatteilla piiloon. Sitten löydät vaatteen, käytät sitä kerran, toisen ja sitten siinä onkin steariinihuntu päällä. 

Vaatteet olivat muutaman kuukauden muovipussissa kaapissani. En kyennyt edes katsomaan niitä. Itketti. 

Tänään päätin olla vahva ja voimissani. Otin pussin, tarkastelin tilannetta. Rauhallisena laitoin silitysraudan lämpenemään. Suojasin laudan leivinpaperilla, laiton muutaman arkin talouspaperia ja aloin silittää nurjalta puolelta tunikaa samalla imeyttäen sulavaa steariiniä talouspaperiin. Tein näin kohta kohdalta. Sama jatkui hameen kanssa. Tulos oli hyvä, jopa voisi sanoa täydellinen. 

Kengät vielä odottavat käsittelyä kaapissa. Ehkä joku toinen päivä. 


sunnuntaina, elokuuta 19, 2012

Heili Karjalasta

Perheemme sai lisäystä: Viipurin Neito muutti eilen luoksemme. Tänään Kuopukseni kävi kyläilemässä kera kameran ja ikuisti molemmat karvatassut:


Musti mietteliäänä..."mikä kumma on tuo kaunis leidi, joka on muuttanut tänne?"




Neito osaa poseerata. Hän on kotoisin Viipurin koirat ry:n tarhalta ja nyt muutaman mutkan jälkeen muutti meille. Aivan valloittava kaunokainen!

Lisää tarinoita sekä kuvia koirien ja minunkin syksystä seuraa lähipäivinä.

torstaina, elokuuta 16, 2012

Kiitos kokki höperö, hyvää oli pöperö!

Postausten kirjoittelu jäänyt taas tekemättä, kun aika kuluu joko metsässä tai duunissa. Nyt aloitin pienen lomapätkän ja on aikaa paneutua ruuanlaittoon, leivontaan, käsitöihin, askarteluun...ja blogin päivitykseen. 

Muutama duunipäivä kuluikin syömättä lämmintä ruokaa, tai sitten heitin aamulenkillä metsästä napatut sienet munakkaan täytteeksi. Sienisoossia onkin tullut tehtyä jo heinäkuun alustä lähtien. Tänään pilkoin rusko-orakkaat murekkeen jatkeaineeksi. 


Orakkaita olikin reilun kokoinen satsi. Käytin ne pannulla, niin että kuivahtivat. Lisäsin paahdettua sipulirouhetta pari rkl:sta (tuore sipuli oli päässyt loppumaan) ja luomu kasvisjauhetta n, yhden rkl:n verran, hieman chilijauhetta ja paprikaa. Niin, olihan orakkaiden joukossa muutama sikurirousku makua antamassa.



Jauhelihaan (400g) laitoin munan, lorauksen ruokakermaa, korppujauhoa vajaan desilitran, suolaa, pippuria, chiliä, paprikaa. Siis normi mureketaikina. Ja lopuksi lisäsin sienet, jota oli tilavuudeltaan saman verran kuin jauhelihaa. Määränhän jokainen voi laittaa mieltymyksensä mukaan. Itse halusin hyvin sienisen maun.



Taikina voideltuun vuokaan ja uuniin 225 asteeseen. Siellä se muhi kypsäksi (en ikinä muista katsoa kellosta kuinka kauan ruuat paistuvat, meen ihan näppituntumalla).



Lisukkeeksi keitin ruusukaalia ja Muusikkoni teki salaatit. Salaatin päälle lorautin uutta tuttavuuttani basilika-balsamikastiketta. 


P.S. Otsikko on eräällä partioleirillä kuultu kiitoshuuto leirin kokille.

torstaina, elokuuta 02, 2012

Pyykkipussi

Ikeassa on halpoja likapyykkipusseja, meillä on ollut niitä jo pari. Kertakulutus ei ole ihan ideologiani mukaista, joten nyt alkoi riittää. Kehikko säilyi tälläkin kertaa ehjänä.



Mutta kangas oli sanonut itsensä irti jo muutama kuukausi sitten. Jostain syystä asia vaan pitkittyi ja pitkittyi, vaikka idea uuteen oli jo suunnitelmissa valmiina. Toteutus vaan on helpompi hoitaa teoriassa kuin käytännössä. se pätee (liian) moneen asiaan.



Muovikasseista tuunasin  tutulla tekniikalla  uuden pyykkipussin. Kiinnitin sen vanhaan runkoon kanttinauhan pätkillä.



Olin säästänyt Englannin-matkalta TKmaxin muovikassin, lisäksi Levykauppa Äxn  sekä Digeliuksen kassit pääsivät muiden muassa antamaan ilmettä pussille.