torstaina, elokuuta 28, 2008

Taiteillen yössä ja vähän Tallinnassakin

Lähdimme muusikkoni kanssa viettämään Taiteiden Yötä 22.8. Ensimmäisenä suuntasimme Linnanmäelle, jossa olen edellisen kerran käynyt lähes 10v sitten. Olen koko ikäni pystynyt välttelemään tilannetta, että joutuisin yhteenkään leppäkerttujunaa pelottavampaan laitteeseen. Mutta kuinka ollakaan; rakkaani puhui minut ympäri vuoristorataan! En tiedä kuinka hän sen teki, mutta yhtäkkiä huomasin istuvani nitisevässä ja natisevassa vaunussa tervalta haisevan puukehikon juurella. Ja sitten mentiin! Koko hauskanpitohan kestää alle 3 min, mutta.. Se oli Ihanaa!!! Ja toisaalta aikas pelottavaa. Mutta viimeistään ens kesänä uudelleen.
Kävelimme Töölönlahden rantaa pitkin keskustaan. Matkalla oli jos jonkinmoista esitystä. Päämääränämme oli kuitenkin Senaatintorin juhlakonsertti. Olimme paikalla viimeisen lämppärin esityksen aikana.
Konsertti oli erittäin hyvä. Seisoimme ja jammailimme torilla, ei ollut yhtään ahdasta, musiikki kuului hyvin ja tunnelma oli korkealla. Esiintyjistä suosikkini oli kaunisääninen Johanna Kurkela. Mutta Eero Raittisen 'Holvikirkko' toi sekin väreet niskaan. Paikka oli kappaleen esittämiseen paras mahdollinen.
Konsertin jälkeen suuntasimme kotiin yöpuulle. Aamulla herätys 5.15 ja suuntana Länsisatama ja Tallinna.
Vaikka olen käynyt Tallinnassa useasti, ei koskaan ole merellä ollessa sattunut näin loistavaa säätä. Tuulta oli lienee 3m/s ja menomatka sujuikin kannella paistatellen.
Maissa ollessamme nautimme vanhan kaupungin näkymistä ja lepuutimme jalkojamme muutaman kerran terassilla istuen.
Takaisin Helsinkiin päästyämme suuntasimme 'Juttutupaan'. Taas oli edessä jotain, mitä en ole ennen kokenut: Countrya livenä! Olen tähän asti ollut sitä mieltä että country-musiikki on sama kuin "karvaiset risuparta-äijät stetsoneissaan laulavat elämän surkeudesta; siitä kun akka lähti, talo paloi, hevonen karkasi, ja nyt aloin ryyppäämään". Tai vaihtoehtoisesti Dolly Parton laulaa, eikä kukaan huomaa mitään muuta kuin hänen mahtavat...hiuksensa. Joo, myönnän että olin väärässä. Se on jotain aivan muuta, siis se voi olla myös jotain aivan muuta. (Edelleenkin pysyn kiinni mielipiteessäni,että se on myös tuota ed. mainitsemaani.)
Bändi oli 'Hoedown' ja se koostui Todella Hyvistä Muusikoista. Mukana oli Ninni Poijärvi, Mika Kuokkanen, Esa Kaartamo, Olli Haavisto, Jarmo Nikku, Masa Maijanen ja Topi Kurki.
Ilta oli antoisa sekä korville että silmille. Tätä haluan lisää, pakko myöntää.
-impi-

Ei kommentteja: