tiistaina, syyskuuta 25, 2012

Kalossinmetsästäjä

Yksi  80-luvun lempileffani oli ainakin aikoinaan Lady Chatterleyn Rakastaja. Tuossa v. 1981 filmatisoinnissa oli pääosassa Ladyna Sylvia Kristel ja metsänvartijana Nicholas Clay. Kirja, johon elokuva perustuu, on kirjoitettu jo vuonna 1928, kirjan kirjoitti aikansa radikaali D.H. Lawrence (1885-1930).

Juuri tuollaiset aatelisnaiset Englannin sumuisilla nummilla kirmaillessaan metsänvartijan mökkiin salaisiin tapaamisiin, käyttävät varmasti Hunter-kumisaappaita. Niitä ihania, joita Hovikin käyttää. Ja kaikki julkkikset. Ja Köpiksessä niitä oli tosi monella kaduntallaajalla. Hunter boots-firma on perustettu jo vuonna 1856, eli varmaan sillä Ladylla ja  rakastajallakin oli semmoiset.  Ladyn mies, Lordi Chatterlay istui pyörätuolissa, sodassa vammautuneena. Hänellä oli varmaan villasukat tai Reinot jaloissa, ei Huntereita.


Viimekeväisen Köpiksen reissun jälkeen aloin suorastaan himoitsemaan Huntereita. Ladyt himoitsevat metsänvartijoita, minä metsästäjiä. Kävinkin sovittamassa niitä joku aika sitten. Nyt ei enää tee mieli. Mulla on sellaset painonnostajan pohjelihakset, että Hunterit juuttuvat kiinni, suorastaan puristavat. Eli tulipa säästettyä hetkessä 180€ rahaa kun jäivät ostamatta. 

Olen viimeiset 6 vuotta käyttänyt Nokian (tappaja)Haisaappaita, etuliite siksi, että ovat aika liukkaat märällä kalliolla.. Kontiot ovat kanahäkkivarastossa, kaiken roinan takana. Mutta nekin siis omistan. Ovat vuodelta 1995, silloin kun Suomi voitti ekan kerran lätkäkultaa. (Tuo pitää aina muistaa mainita) Hait ovat olleet siis metsä- sekä kaupunkikäytössä. Punaisena eivät ole kaikkein arimmat, mutta ajan kanssa niihin on pinttynyt likaa. 

Eilen käydessäni Prismassa, löysin aivan valloittavan ihanat kumiteräsaappaat! Hintaa 19,90€ ja mikä söpö ulkonäkö! 


Siis aivan kuin tennarit, nauhat ja kaikki! Näillä tepastelen tästedes kylillä ja Hait olkoon metsäsaappaani edelleen.

Ei kommentteja: