sunnuntaina, kesäkuuta 24, 2012

Vihreää

Tässä muutama partsikuva, tilanne siellä on jo vähän taas muuttunut, mutta ilma sen verran ankea, että näillä kuvilla mennään. 



Ikean kympin hyllyt saavat kannatella yrttejä jos jonkinmoisia. Yläritsillä paprikoita ja tomaatteja. Etualalla kurkku kipuaa heinäseivästä myöten.





Tomaatteja, curryheinää, dahlioita...




Ystävältä saatu orvokkiamppeli.



Makrolla kuvattu pikkuruinen kurkku!




Lehtikaalintaimia löysin Hakaniemen torilta. Hätäpäissäni istutin ne pikkuruisista taimiruukuista kaikki samaan isoon ruukkuun. Auts...nää olis pakko harventaa pian!!!!! Lehtikaali on ihan superfoodia, terveellistä kuin mikä. Aikanaan emäntäkoulussa siihen tutustuin, siis 30 vuotta sitten. Kaalit istutettiin talveksi ruukkuihin, joista napsittiin niitä suihimme. Opettaja epäili, että jänikset olivat käyneet niitä nakertamassa. Lehtikaalia voi siis käyttää ihan lumentuloon asti ja vähän sen jälkeenkin. Se on hyvä c-vitamiinin, karoteenin, raudan, kalsiumin ja proteiinin lähde. Sitä voi lisätä smoothien sekaan ja siitä tulee herkulliset kaalikääryleet. Ja toki kaikkiin patoihin ja keittoihin se sopii mainiosti. Aivan liian vähän tunnettu se vielä vaan on. Suosittelen kokeilemaan!

Ei kommentteja: