maanantaina, tammikuuta 02, 2012

Oi kuusipuu

Tänä vuonna kuusemme oli koristeiltaan (on vieläkin, ainakin loppiaisviikonloppuun saakka) mustavalkoinen ja lisänä hopeaa. Yritin kuvata siitä hyviä kuvia, mutta eipä nuo tee oikeutta. Kuusi on mielestäni niin kaunis, että voishan tuo olla vaikka Nuutinpäivään asti. Muovikuusi kun ei karise.


Vanhat punaiset pallot päällystettyinä ja nuottipaperista tehdyt paperirengasketjut sopivat kauniisti tämän joulun kuuseen.



Hopeiset rusetit ovat löytö Tallinnasta, alle euron maksoi paketti, jossa niitä oli parikymmentä.




Piparimuotit pääsivät myös kuuseen. Mustin vuoksi on mahdotonta laittaa oikeita pipareita kuuseen, mutta muotit saavat olla rauhassa.




Vielä lähikuva palloista, joista tykkään tosi paljon!




Nämä virkatut tähdet olen saanut lahjaksi n. 25 vuotta sitten ystävättäreltäni. Lähes joka vuosi ne ovat olleet kuusessani. Tänä vuonna tärkkäsin ne sokeriliemellä.



Ei kommentteja: