lauantaina, tammikuuta 28, 2012

Coctio coquo est

...Eli vapaasti suomennettuna "soppa on keitetty"!

Olemme viettäneet soppaviikkoa. Sen aloitti iki-ihana pottuvelli! Se on lapsuudesta tuttu toipilasruoka. Aina kun olin ollut kipeä, toipumiseni merkki oli se kun pyysin Äitiä keittämään perunavelliä. Ensimmäisen kerran sitä taisi keittää minulle Eini-täti, hoitotätini. Siis ohjehan on helppo: jauhoisia perunoita kattilaan kuorittuina ja pilkottuina, vettä päälle niin että peittyvät, suolaa maun ja lääkärinohjeiden mukaisesti. Keitetään kunnolla kypsäksi, vesi pois, maitoa tilalle, sähkövatkaimella tasaiseksi ja nokare voita. Paksuusaste on makuasia. Ja voin luvata, että lapsetkin tykkää. Jos muussia jää ruualta, siitä saa ohentamalla näppärästi velliä. Lisänä hyvää leipää, mielestäni jälkiuunileipä sopii parhaiten.

Seuraavana oli vuorossa hernekeitto, ei se perinteinen vaan pakasteherneistä tehty. Resepti on jostain nettisivulta alunperin ja sitä olen sitten muokkaillut hieman. Kahden hengen annokseen tuli yksi iso sipuli ja kaksi pussia pakasteherneitä. Ensin freesasin pilkotut sipulit kattilassa öljyssä, lisäsin jäiset herneet, vettä 7dl ja luomu kasvisyrttikuution sekä myllystä mustapippuria. Keitin 10min, soseutin sauvasekoittimella tasaiseksi ja lisäsin valmiiseen keittoon 1dl:n kevyesti vatkattua kermaa. Lisänä vuohenjuustolla, juoksevalla hunajalla ja pinjansiemenillä päällystetyt lämpimät patonkiviipaleet. (+250 astetta grillivastuksen alla muutama minuutti)


Keittojen aatelistoon kuuluu myös sienikeitto. Tällä kertaa tein sen seuraavasti:
                                              Suppilovahveroita pakasteesta (pussin koko oli sellainen "sopiva", sienet tietysti esikäsitelty pannulla ja pilkottu aika pieniksi)
öljyä
pätkä purjoa
mustapippuria
1-2 luomu kasviskuutiota
vettä
koskenlaskijaa (savuporo)
juustoraastetta
kermaa

Sienet ja purjo freesataan öljyssä kattilan pohjalla, vesi ja mausteet kattilaan ja sitten keitellään hiljalleen 15-20min. Lisätään pieneksi paloiteltu koskenlaskija. (Ihan omantunnon mukaan se juuston määrä, riippuu tietysti myös kuinka paljon sieniä on. Kaikki maut käyvät, oma suosikki on paprika ja just tämä savuporo). Vielä "kourallinen" juustoraastetta, ei pakollinen, mutta jos nyt joku juuston kannikka on kaapissa, niin sen voi tähän käyttää. Ja lopuksi kerma. Hei, tähän mä lisään sen mikä aina koulussa luki joka ikisessä reseptissä: Tarkista maku!

Tämä impin omalla reseptillä tehty soppa on oikein maukasta ja pehmeää. Sitä kelpaa syödä kirpeänä pakkaspäivänä. Lisäksi vielä hyvää leipää. Nam!




Huomenna Muusikko keittelee vapaapäivänsä kunniaksi sipulisoppaa kun minä nukun lämpimässä peiton alla toipuen yötyöstä.


Vielä haluan mainostaa paria teemerkkiä:


Clipperin Detox ja Sleep easy. Detox on puhdistava ja virkistävä yrttiteesekoitus. Siinä on mm. nokkosta, malvaa ja lakritsanjuurta. Sleep easy auttaa nukahtamaan, siinä on mm. valeriaanaa ja kamomillaa.

Clipper teas on brittiläinen perheyritys ja heidän valikoimaansa kuuluu paljon hyviä tee- ja kahvijuomia ja niitä löytää ihan tavallisista ruokakaupoista.

1 kommentti:

Virpi P. kirjoitti...

Tuorehernekeitto, sienikeitto ja sipulikeitto ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan ihanaa ruokaa! Täytyykin pitää mielessä, kun pähkäilen taas tällä viikolla.