keskiviikkona, kesäkuuta 22, 2011

Ostoksilla

Eilen oli shoppailupäivä. Kaipasin uutta kesävaatetta arkeen. Sellaista, jota voi käyttää työmatkoilla, kauppareissulla, sisällä ja ulkona. Näin jossain lehdessä kuvan kauniista trikoomekosta ja ajattelin, että trikoo on sopiva keski-ikäisen vaate; mukava päällä ja venyy tarvittaessa. Kauhulla muistelen 90-luvun trikoita ja kuusi numeroa liian suuria t-paitoja, jotka ovat nyt palanneet muuttuneina leggingsseiksi ja tunikoiksi. Siitä huolimatta ostin Finnwearin kesämekon/tunikan ja olen se päällä tepastellut triko...ei vaan leggarit jaloissa vilkkuen.

Mekkoa oli useampaa väriä, ostin beige-musta-valkoisen. Se on sopivan neutraali ja siihen voi yhdistellä helposti eri värejä. Eilen laitoin mekon alle mustan pitkähihaisen t-paidan ja tänään valkoisen. Asukokonaisuuteen kuuluvat tietysti sandaalit:

Nämä sandaalit ostin viime kesänä Tallinnasta. Joustavien pohjien ansiosta miellyttävät jaloissa. Sopivasti bling-blingiä, maksoivat reilun kympin -siis nappiin meni tämä hankinta!

Takaisin eilisiin ostoksiin. Prismassa oli jo ale alkanut. Nämä kengät lähtivät kahdella kympillä mukaani.

Suunnitelmissa on ollut jo pitkään viettää päivä Kallion suunnalla kirppiksiä ja vanhan tavaran kauppoja kiertäen. Oli aika ryhtyä sanoista tekoihin. Kiersimme Muusikon kanssa monen monta kauppaa ja saalistakin löytyi:

Dekkareita

Koruja

Lahjapaperia

Musta-oranssi valmisverho

Pieni posliininen koirafiguuri, jonka taidan maalata mustaksi.

Tänään tullessani OMT:lta käväisin pikakierroksella lähikirpparilla, josta löytyi 50 senttiä maksava kiinalainen emalikippo.

Eilen ostimme myös jokusen levyn. Minun valintani oli Roger Whittakerin "The Best Of". Levyllä on klassikko "Finnish Whistler" joka paremmin tunnetaan Patakakkosen tunnarina. Muusikon ostokset olivat mm. Little Richardia, Roy Orbisonia ja Eric Claptonia.

Kirppiksiä sekä osto-ja myyntiliikkeitä ympäri Suomen löytyy täältä.

Ei kommentteja: