tiistaina, tammikuuta 25, 2011

Alennusmyyntien aikaa

Eksyinpä kirja-aleen, tällä kertaa netin välityksellä. Olin saanut usealtakin taholta kehuja etualalla kuvassa olevasta 'Kaarnasydän ja sammalkranssi'-kirjasta, niin pistin tilaukseen, vaikka se ei alessa ollutkaan. Sisustustaulu-kirja oli myös normihinnalla, mutta kun muut oli mahtavassa alessa, niin sehän kompensoi hyvin tilannetta. Kirjoihin olen tutustunut vasta pienellä pikaselauksella, mutta ensivaikutelma oli vallan kiinnostava.
Mysi Lahtisen 'Juhlat' on ihana, haluaisin kaikki Mysin kirjat hyllyyni. Tämä on kuitenkin vasta ensimmäinen. Harmi kun ei tullut ostettua ainuttakaan silloin kun hänellä oli se ihana pieni kauppa Helsingissä. Kauppa oli hänen sanojensa mukaan samankokoinen kuin stockan hissi; sisään mahtui 8 henkilölöä.
Levyalessa kävimme Muusikkoni kanssa täällä ja täällä. Mukaan tarttui Ray Charlesia, Eric Claptonia, J.J. Calea, Bob Geldofia ja Tabula Rasaa. Osa käytettynä ja osa uutena. Alkaa taas Lundian hyllyt loppumaan, pitänee mennä hakemaan ainakin yksi kpl lisää kierrätyskeskuksesta.
Kirpparikierrokselle, ja levykauppaankin, pitää muistaa aina ottaa sopiva kassi mukaan mahdollisia vinyylilöytöjä varten. Pari älppärin kokoista kangaskassia meillä onkin jo ennestään, mutta päätin kuitenkin ommella jokusen lisää.
Tälläinen on eka ompelus. Kassi on tukevaa puuvillakangasta ja vuoritettu mustalla lakanakankaalla. Levyn reunan reiät porasin Einhellin monitoimityökalulla ja ompelin käsin levyn kassiin kiinni. (Kuvaushetkellä ompelu oli vielä kesken.) Ajattelin tehdä vielä matkamallin aiheesta, jolloin aplikoisin kankaasta lp:n kuvan kassiin. Tällöin sen voisi taittaa pieneen tilaan, kun tämmöisenä se ei onnistu. vaikka mitä sitä hienoa kassia taittelemaan käsiveskan sisään piiloon!
Nyt kun aihetta alan mielessäni laajentamaan, niin sinkusta voisi tehdä samaan tapaan iltalaukun! Ideoillahan on vain taivas rajana, totetutuksella usein aika.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Se on moro Maarit!

Pitkästä aikaa! Tiedäthän, etten ole Facebook-immeisiä enkä sellaiseksi tule, joten ihana saada lukea kuulumisiasi täältä! Sulla on paljon kivoja ideoita...levykassi on tämänkin vinyyliajan kasvatin mielestä hauska...Vallilan Hesa-verhot voisivat olla meilläkin kivat...tulisi suuren kaupungin henkeä tänne takapajulaan = ) Jään mielenkiinnolla seurailemaan blogiasi! Terkkuja koko perheeltä Teille kaikille!

Toivoopi Jaana Haminasta