maanantaina, kesäkuuta 08, 2009

Pietarissa

Kävin toukokuussa Pietarissa viikonloppumatkalla. Vaikka yllä oleva kuva saattaakin vaikuttaa hieman hurjalta, niin kyseessä on normaalia liikenteenvalvontaa esikaupunkialueella. Kuva on taas todellinen sattumanlaukaus. Kuvailin taloja ja maisemia bussin ikkunasta ja yllätys oli suuri kun laitoin kuvat kotona koneelle. Kyllähän tuosta ensivaikutelman saa, että ollaan keskellä suurta draamaa ja actionia.
Olimme perillä perjantai-iltana ja majoittauduimme Hotelli Moskovaan.
Hotellin aula suurine kattokruunuineen.
Lauantaiaamun ensimmäinen tutustumiskohde oli paikallinen taideteollinen korkeakoulu ja sen restaurointiosasto. Kuvassa reliefi koulun seinältä.
Yleisnäkymää koulun sisältä.
Saimme tulkin välityksellä kuulla kuinka vaativaa vanhojen ikonien resturointi on. Ihmeellistä, kuinka alempi kerros on aina taidokkaammin maalattu kuin päällinen. Kuvan ikonista on jo osittain poistettu uudempia maalikerroksia. Alkuperäinen on vuosisatojen takaa.
Taidokas graffiti taideteollisen korkeakoulun seinässä.
Koulukierroksen jälkeen oli vuorossa Pienen Maneesin Ortodoksimarkkinat. Siellä oli myytävänä ikonitarvikkeita, luostareiden valmistamaa hunajaa ja leipää, pellavavaatteita, tuohuksia, savitöitä -vain joitain mainitakseni. Tunnelma oli lämmin, ei mikään turistirysä vaan suurin osa yleisöstä oli venäläisiä.
Lounaalla kävimme ihanassa ravintolassa. Kuvassa yksityiskohta ravintolan kattomaalauksesta.
Pari tuntia käyskentelimme kaupungilla Ystäväni kanssa ihaillen kauniita kanavamaisemia.
Rannalla oli pari apinaa puettu vaatteisiin ja sain käsityksen, että ne tulivat maksusta valokuvattavaksi. Itse kyllä räpsäsin kuvan salaa. Onhan tuo suloinen, mutta jotenkin teki pahaa.
Sunnuntain ohjelmassa oli kiertoajelu ja vierailut Jusupovin Palatsissa sekä Verikirkossa. Jusupovin Palatsissa ei saanut kuvata, paitsi erityismaksusta, joten jätin sen väliin. Siellä kävimme katsomassa Rasputinin huoneen, sen missä hänet myrkytettiin ennenkuin hänet ammuttiin ja lopulta hukutettiin. Sitkeä kaveri!
Verikirkko on rakennettu paikalle, jossa salamurhattiin Venäjän tsaari Aleksanteri II. Kirkon valmistuminen kesti 24 vuotta.
Kirkko on rakennettu tiilistä, mutta paikoitellen verhoilussa on käytetty graniittia ja värillisiä kaakeleita ja mosaiikkia.
Seinämaalaukset ovat mosaiikkia. Vaikuttava näky - ja erittäin hankala kuvata pienellä taskupokkarilla.
Yksi yhdeksästä kupolista kuvattuna sisäpuolelta.
Lopuksi vielä bussin ikkunasta räpsästy kuva kyltistä, joka keroo että tässä talossa asui Pjotr Iljits Tsaikovski.
Jäi niin paljon näkemättä tuosta ihanan kauniista kaupungista. Siellä silmä lepäsi kauniissa rakennuksissa, patsaissa, siistissä katukuvassa. Kun kotimatkalla ajoimme Viipurin kautta, tuli tosi surullinen olo, siellä kaikki on niin ränsistynyttä ja rapistunutta. Pietarista sanotaankin, että se "pesi kasvonsa" kun se vietti 300-vuotisjuhlaansa v.2003. Näin lyhyen vierailun tehneenä voin suositella sitä matkakohteeksi.-impi-

1 kommentti:

savisuti kirjoitti...

Kiitos matkakertomuksesta! En ole käynyt idässä Viroa kauempana, siellä tosin olen vähän enemmänkin kiertänyt. Pietari näyttää houkuttelevalta ja olen kuullut siitä paljon hyvää. Olisi kyllä hauska kohde vaikka viikonloppumatkalle. Pistetään harkintaan!