perjantaina, lokakuuta 24, 2008

Muutosta ilmassa

On jäänyt postailut vähille viime aikoina. Siihen on kaksikin syytä: aloitin 1.10. työt yli 4kk:n tauon jälkeen. Olin siis vuorotteluvapaalla 3kk ja reilun kuukauden vuosilomalla. Ja ettei töihinpaluu olisi liian helppoa, vaihdoin vielä työpaikkaakin kaiken lisäksi.
Mutta kuitenkin suurempi elämänmuutos on se, että päätimme Muusikkoni kanssa muuttaa saman katon alle. Koska nykyiset asuntomme eivät kumpikaan tukisi tätä vaihtoehtoa, oli ratkaisuna hankkia suurempi asunto. Saimme sopivan asunnon nopeasti ja nyt onkin kaikki vapaa-aika kulunut pakatessa tavaroita laatikoihin. Voiton puolella ollaan jo, muutto on viikon päästä.
Olen saanut pakattua jo lähes kaikki astiat, vaatteet, kirjat, levyt ja leffat. Mutta vielä on kolmessa kaapissa tavaraa yllinkyllin; askartelutarvikkeita, kankaita, kipsimuotteja ajalta jolloin harrastin savitöitä ja mitä kaikkea lienee. Ja sitten on se alakerran kanahäkki. Huh! Mitäköhän sielläkin on? Ai niin, joulukoristeita 4 laatikollista. Ja leluja. Ja pistolapio ja harava, jotka ovat todella hyödyllisiä kerrostaloasujalle.
Roskiin on mennyt kamaa reilu jätesäkillinen. Sisustuslehtiä lahjoitin pois 4 muovikassillista. Duunin kirppikselle menee kassillinen vaatteita.
Sänky on ollut jo pari viikkoa osina. Olen kasannut täydet pahvilaatikot makuuhuoneeseen ja olemme leikkineet retkelläoloa ja nukkuneet olkkarin lattialla patjoilla. Mutta enää viikko!
Kaiken tämän hässäkän keskellä olen jopa ehtinyt mielessäni pohtia mitä muuta muutto tuo tullessaan. No, työmatkoihin se hieman vaikuttaa ja Mustin lenkkipolut muuttuu... Mutta on ihanaa muuttaa Oman Rakkaan kanssa yhteiseen kotiin! -impi-

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voimia muuttoon, se on aina kamala hässäkkä! Onneksi uutta kotia on sitten kiva laittaa kuntoon kun ei ole kiire mihinkään.

Anonyymi kirjoitti...

klik klik!! Tunnustuksia jaellaan!! Ja onnea uuteen kotiin ja rakkautta yhteiselle elämäntielle!!